Kulkuri ei vastaa mitään. Tuli takassa viriää ja tuo synkäntuntuiseen huoneeseen jonkunlaista eloa.
Tunti, toista sitten Kulkuri ajatteli kaikenlaisia muita asioita, vaan ei kuolemaa. Ilma oli polttava ja näytti ikäänkuin väreilevän auringonpaisteessa. Luonto tuntui pysähtyneen, jäkälä kahisi jalkojen alla, vesi joessa virtasi haaleana ja laiskana, sääskien surina oli väsynyttä ja melkein olematonta, tunturien huiput näyttivät ystävällisiltä kirkkaassa kilossa. Helteisenä, hehkuvana heinäkuun päivänä ei ajatella kuolemaa, sillä ajatus pysähtyy ja vain vaistot ovat vireillä.
Pororuhtinaan tuvan portailla akat punovat poronjänteitä. Hiki valuu pitkin ruskeita kasvoja, kädet tekevät koneellisesti työtään. Puhe ei nyt luista, kuumuus on ylivoimainen, ja sisällä tuvassa tekee Sara-Kaijan poika, kaksivuotias, kuolemaa. Kuivamassa olevat poronlihat lemuavat ulkohuoneiden katolla. Oli se hyvä, että tuo Kulkuri tuli, lantalainen, herra, mihinpä ne naiset kuoleman kanssa.
Kangasaukealle, valkealle jäkälikölle, on sijoittunut kaksi vähäistä tönöä, ja siellä, missä kankaannokka päättyy suohon, nousee savu Marjaanan turvekodasta. Pian se alkaa nousta myöskin lähimmästä tönöstä. Kulkurille pitää keittää kahvia, ei kai se Kaija sairaan lapsen kanssa … Hyvä että tuli…
* * * * *
Niinpä niin, kuolema se tulee itsekullekin aikanaan.
Kulkuri on jo vajoutunut siihen ajatukseen, että tuo lapsi on ehdottomasti kuoleva, mutta että hänen puolestaan on tehtävä, minkä hän voi, sen estämiseksi. Hän on muutattanut sille puhtaat vaatteet, hän on juonut kahvia ja tuntee itsensä niinkuin talonväkeen kuuluvaksi. Edustaa korkeinta arvovaltaa lappalaiskylässä.
— Jos se nyt pääsisi nukkumaan, niin ehkäpä se hiukan voimistuisi…
Äidin silmät välähtävät, ja hän katsoo Kulkuria kiitollisesti ja luottavaisesti.
Kadja, pororuhtinaan vanhin tytär, on tullut huoneeseen, Kadja, jolla on kapeat kasvot, siniset, levottomat silmät, kauniisti piirtynyt suu ja hennot, kapeat kädet. Kulkurin silmät seuraavat hänen hiljaisia liikkeitään, ja taas hänen aivoissaan välähtää mielikuva siitä, että hänellä, kenties, voisi olla joitakin ennen kokemattomia mahdollisuuksia… Mutta mielikuvat sykehtyvät taas siihen. Tunnotonta ajatellakaan sellaista. Ja epäritarillista.