Eiväthän he osaa monta sanaa keskenään vaihtaa, mutta mahtaneeko se rakkaudessa ollakaan niin tarpeellista. Hänen mielestään asia on niinkuin sen osapuilleen pitääkin olla. Eikä hän näitä ajatellessaan tule miettineeksi, että rakkaus tavalla tai toisella koskaan tulisi muuttumaan tai puolelta tai toiselta loppumaan. Hän vain rakastaa ja siinä kaikki.
"Liinu", kuuluu taas vierestä.
"No?"
"Olemas loma."
"Mikä, lomako?
"Da da, loma."
Liinu ei tajua heidän harvasanaisen keskustelunsa koomillisuutta. Hän ymmärtää vain, että Nikolailla, tällä koreavartisella ja ruskeasilmäisellä pojalla on loma, ja ajattelee, että se kenties on sen hankkinut häntä varten. Eikä hän myöskään tiedä sitä, että tähän aikaan useimmilla venäläisillä sotamiehillä on loma, joko sitten pyydetty tai muuten otettu. Mutta synti olisi jättää häntä tänne pitkäksi aikaa kävelemään.
"Onko se pitkäkin?" kysyy hän.
"Aamu."
"Mitä, sanoitko sinä että aamuun?"