Mutta kun hän saa kirjeensä pudotetuksi laatikkoon, on hänen mielensä vakava ja juhlallinen aivan kuin olisi hän suorittanut jonkun merkillisen teon. Se johtui siitä, että hän tiesi tuottaneensa kasvatusvanhemmilleen iloa. Ja hän tahtoi tuottaa sitä vastakin.
XII
Syksy on jo tullut ja vilja on leikattu. Osuuskunnan lokomobiili ja puimakone tuotiin jo päivemmällä Saareen, huomenna aletaan puida ja sitä voi kestää neljä tai viisi päivää, mahdollisesti kuusikin. Saa nähdä, minkälainen jyvän lähtö tulee olemaan.
Keskustelu tapahtuu pimeässä yössä. Nainen odottelee kujan mutkassa, entisen riihen luona, ja mies kääntyy kujalle maantieltä. Hän kulkee verkkaista tahtia ja viheltelee hiljaa kulkiessaan. Joskus hän sytyttää paperossin, mutta antaa sen jälleen sammua. On keskiviikko-ilta, eikä mies lainkaan tiedä, että nainen häntä odottelee. Hän luulee naisen jo aikoja sitten menneen luttiinsa ja ajattelee, että pianpahan minä tästä ehdin.
No niin. Nainen seisoo hievahtamatta paikallaan ja kuuntelee miehen hiljaista, tyytyväistä viheltelyä. Nyt mies ehtii kohdalle. Silloin:
"Niku!"
Tulija pysähtyy ja katselee ympärilleen.
"Ka, sinäkö siinä", sanoo hän huomatessaan naisen ja astuu kohti.
"Niin, minä", vastaa nainen ja äänessä on katkeruutta. "Keneksi minua luulit, Hiljaksiko?"
"Minä luulin sinun jo menneen nukkumaan, kun ei sinua kuulunut. Ja niin lähdin sitten minäkin tieheni."