— Nyt se alkaa, ajatteli Anselmi ja yhtäkkiä hänen mieleensä muistui metsäherran grammofooni. Ei tarvinnut muuta kuin vääntää vähän veivistä, niin jo soitti vaikka miten pitkän liverin. Anselmia rupesi naurattamaan, mutta hän hillitsi itsensä eikä puhunut mitään.
— No! tiukkasi akka.
Anselmi pani lähtevän näköisenä naapukan päähänsä.
— Minne minun pitäisi mennä? kysyi hän.
— Mene jostakin kyselemään töitä.
Anselmi oli neuvoton. Hän oli jo kolunnut kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat. Ei ollut ollut metsäherralla eikä pappilassa. Ei kukaan tarvinnut. Sitten hän oli mennyt kauppiaan luo pyytämään vähän tavaroita velaksi. Hän oli puhunut kauan ja vakuuttavasti, oli luvannut vaikka tunkiota nuolla, kunhan vain saa sen ja sen. Kaksi markkaa oli saanut ja siitä oli nyt kolme viikkoa.
Puute kävi jo liian pitkälliseksi ja rasittavaksi.
— Onhan tuo edes hyvä… aloitti Anselmi.
— Mikä sitten? keskeytti akka.
— Että lapset ovat terveitä, jatkoi Anselmi viattomasti.