— Pyssyn otan ja menen katsomaan, näkyisikö lintuja.
— Mitä sitä turhia? Kun sen koirankin möit.
— Pakkohan siihen oli. Ja saapa tuolla käydä. Ei ota jos ei annakaan.
Pimeässä navetassa ammui torpan ainoa lehmä. Anselmi avasi oven ja vilkaisi sisään. Siellä se seisoi lamassa niinkuin ennenkin ja inui Anselmia vastaan. Jäkäliä oli pakko sillekin syöttää.
— Älähän murehdi, kanttura, sanoi Anselmi toverillisesti. Kunhan tästä kesäkin vielä tulee, niin saat heiniä. Ja ensi syksynä tehdäänkin eri tavalla.
Lehmä ammahteli iloisena lupauksesta, mutta vähän kuin epäillen, kuinka sen kesään pääsemisen kanssa oikein on.
— Sen kun tappaisi, ajatteli Anselmi, nousten suksilleen, niin jo valuisi ruokaa pitemmäksi aikaa. Mutta liian äkkiteko se olisi. Sitten olisi sekin toivo poissa ja mistäs tenaville maidon otat?
* * * * *
Anselmi hiihteli metsiä ristin rastin, ilman mitään päämäärää. Nousi vaaralle, painui taas aavalle, mutta mitään ammuttavaa ei näkynyt.
— Mitäpäs sitä ilman koiraa, ajatteli hän. Taisi olla sittenkin tyhmää kun tuli myydyksi. Mutta paremmat taitavat Killillä olla päivät puulaakin herran luona kuin isäntäväellä täällä kotosalla.