Ponku-Matti oli kyllä mukava mies, mutta poro, jonka Anselmi oli ampunut, ei ollutkaan hänen. Hän katseli vuoroin korvia, jotka Anselmi oli tuonut, vuoroin niiden tuojaa ja jahkaili.
— Kyllä sinä minun puolestani velaksi saisit, jos se minun olisi ollut, lauloi hän, mutta se näkyykin olevan Hietaniemen. Mene sopimaan hänen kanssaan.
— Kun ei ole rahojakaan kouraan tyrkätä, valitti Anselmi. Varkaaksi minä nyt tulen.
Ponku-Matti, lappalainen, mietti hetken.
— No, kyllä sinä minulta saat viisikymmentä kruunua maksaaksesi ja sovinnoiksi, jos vaan lupaat kesällä tulla töihin, päätti hän.
— Mutta jos se sittenkin panee varkaaksi.
— Kyllä me kaikki varkaita olisimme, jos olisimme sinun veroisiasi köyhyydessä, lohdutti Ponku-Matti.
Täynnä toivoa hiihteli Anselmi Hietaniemeen, mutta Hietaniemi ei ottanut vastaan tarjottuja rahoja.
— Varas on varas ja varkaana tuomittava, sanoi hän topakasti.
Ilmankos olikin suuri lakimies ja ajoi pitäjäläisten asioita käräjillä.