* * * * *
Vain kruunun monikymmenpeninkulmainen poroaita antaa aavistuksen jonkunlaisesta viljelyksestä, poroaita, joka on rakennettu varkaita vastaan ja joka suunnattoman langan tavoin leikkaa erämaan. Varkaita vastaan on tämä aita rakennettu, sitä varten on sillä myöskin vartijansa ja Tuntsan rannalla on yksi heidän kodistaan.
Kerran viikossa sivuuttaa tällä kodalla toisensa kaksi vartijaa kulkeakseen sitten kumpikin suunnalleen kuusi peninkulmaa.
* * * * *
Eera Mantselmus, joka toistakymmentä vuotta on ollut toimessaan, on jo kodalle saapunut. Kesät, talvet on hän matkansa aidan viertä kulkenut, joskus vain kylässä käynyt eväitä hakemassa, ja ihmiset kertovat, että hän tuntee aidan jokaisen säleen, jokaisen puun, pensaan ja kiven aidan vierellä. Varkaudet ovat vähenneet, vain joskus voi koltta, ryssän puolen lappalainen, viikkomäärin vaanittuaan Eeraa ja saatuaan varmuuden siitä, että hän on peninkulmien päässä, saada viedyksi suuremman tai pienemmän tokan omalle puolelleen.
Eera on siis jo saapunut kodalle, keittänyt kahvit ja istuu kynnyksellä toveriaan odotellen ja piippuaan imeskellen. Hän on ehkä viisissäkymmenissä, mies laiha ja luiseva, kasvot päivettyneet ja ilmeettömät. Silloin tällöin luo hän pikaisen katseen ympärilleen ja imee sitten taas piippuaan sen näköisenä kuin ei ajattelisi mitään.
— Saisi se toverikin jo tulla, että saataisiin vähän jutella, mietti hän. Muutamia vuosia sitten, kun isoajakoa oli toimitettu, ei täällä tarvinnut seuran puutetta valittaa. Linjamiehiä ja insinöörejä joka kolmannella peninkulmalla. Mitähän varten se kruunu tännekin niitä linjojaan…?
Toveri, Sodankylän puoleinen, viipyi yhä.
— Jos lienee tavannut jonkun erämaita kiertelevän, teitä karttavan viinasaksan, jatkoi hän mietteitään.
Joskus oli hänkin tavannut sellaisen, ostanut tuopin pirtua ja sitten toverinsa kanssa juonut sen täällä kodalla. Kyllä silloin oli Sodankylän miehen suu käynyt ja lopuksi oli metsä kajahdellut vanhojen miesten käheästä, yksitoikkoisesta laulusta. Vieläkin pakkasi naurattamaan kun ajatteli.