— No hyvä se on niinkin, vastaa toinen silminnähtävällä mielihyvällä.
Isännän katse ei ole vailla epäluuloa, kun hän kysyy:
— Saatkohan sinä sen lopun sitten muualta?
— Kyllä kai, kuuluu vastaus huolettomasti ja melkein voitonvarmasti.
— Ehkäpä sinä olisit saanut koko summan muualta.
Isäntä ei jää nauttimaan toisen ällistyksestä ja sanattomuudesta, vaan kävelee nopein askelin tupaan. Kun hän hetken kuluttua sieltä palaa, on hänellä käsi täynnä viiden ja kymmenen markan seteleitä, jotka asettaa odottajan käteen.
— Ei ollut sopivampia, sanoo hän. Sopii laskea, onko oikein.
Sillä aikaa kun toinen vapisevin sormin laskee seteleitä, katselee isäntä hänen kasvojaan, eikä hän parhaimmalla tahdollaankaan jaksa lukea häntä kuuluvaksi samaan luokkaan kuin hän itse. Jos tuo mies menettäisi talonsa, niin hänestä tulisi bolsheviki tai jos hän voittaisi kaupoissa, tulisi hänestä kerskuri ja kummassakin tapauksessa kulkisivat heidän tiensä kaukana toisistaan. Isäntä on monta kertaa yrittänyt itselleen selvittää, miks'ei hän saata tuntea mielenkiintoa kaupoissa voittaneita kohtaan ja virkamiehiä kohtaan, mutt'ei ole saanut sitä selvitetyksi.
— Oliko oikein?
— Kyllä, kyllä niitä oli täysi määrä.