Mutta Jaska kulki työväentalolla, oli suuri tappelija ja kylillä ollessaan paha suustaan. Sellaisesta Lampimäki ei välittänyt. Hänen puolestaan sai itsekukin käydä työväentalolla tai seuroissa, mutta kun edelliseen vielä liittyi suuri suu ja kärkäs käsi, oli asia Lampimäen mielestä selvä: mies on sosialisti. Ja sosialisteista Lampimäellä oli oma mielipiteensä varsinkin nyt.
Kerran oli Jaska päissään toikkeroinut iltajuoksuiltaan tupaan. Oli sattunut niin ohraisesti, että isäntä oli tullut portailla vastaan, tarttunut kraiveliin ja kuljettanut Jaskan navetan kokille.
— Ryyppää kun ryyppää, mutta ryyppää ihmisiksi!
Nyt Lampimäki hiljaisessa mielessään arveli, että olisi saanut vähän isällisemmin ja pehmeämmin työntää Jaskan sinne kokille, sillä oli kai sillä ollut aiheensakin siihen ryyppäämiseen. Sitäpaitsi olivat ajat levottomat, sosialistit olivat ryhtyneet kapinaan, eikä tiennyt, mitä Jaskan päähän saattoi pälkähtää. Yhtenään oli viime aikoina siellä "talolla" ravannut. Ja vihaisesti oli Jaska siitä aamuhetkestä asti, kun oli kokilta alas kömpinyt, isäntää katsella kyrännyt. Ei ollut puhunut mitään, vaan jotakin sillä oli mielessä. Nyt, kun ne ovat puuhassa…
Tuvassa on hiljaista, vaikka onkin arkipäivä. Viikon kuluessa isäntä on ollut huomaavinaan, että rengit ovat odottavalla kannalla johonkin asiaan nähden, josta he itsekään eivät olleet oikein selvillä, piiat kuiskailivat keskenään, ja Jaska kyräili ja muljotteli entistä mielenosoituksellisemmin. Nyt ne ovat ulkona töissä, ja vain emäntä istuu pihaikkunan luona ja katselee hämärissä lehtiä.
Seinäkello lyö harvakseen kolmenlyönnit. On vielä aikaa, ennenkuin väki alkaa lappautua illalliselle. Mietteissään isäntä nousee ja alkaa käveleskellä tuvan lattialla edestakaisin.
— Saa nähdä, meinaako ne oikein kapinaa, täälläkin, sanoo hän.
— Hm… vastaa emäntä, nostamatta katsettaan lehdestä.
— Ryssistä niillä on suuri turva, jatkaa isäntä tuokion kuluttua.
Lehti kahisee emännän kädessä, hän laskee sen hetkeksi syrjään ja korjaa lasejaan.