— Kuuluvat aikovan tulla taloihin syömään ilman edestä, virkahtaa hänkin puolestaan.
Isäntä naurahtaa katkerasti.
— Viimeinen syönti se heillä on, jos vaan tänne tulevat, mojauttaa hän sitten varmasti.
— Aseita ovat saaneet ryssiltä, lisää emäntä ikäänkuin tiedustellen, minkä vaikutuksen se isäntään tekisi.
— Mm… Arvaahan ryssän…
Isännällä ovat omat tietonsa, emännällä omansa, eivätkä
viimeksimainitut näytä isäntään vaikuttavan. Hän ajattelee Jaskaa.
Paha on pitää pirua omassa pesässään, mutta ei viitsi poiskaan käskeä.
Peloksi selittäisivät.
Ulkona on jo kevään tuntu voittava. Ilma on kirkas, sees ja rauhallisen odottava, on kuin lumen alta väreilisi ilmaan hienon hienoa maan tuoksua. Isäntä kävelee ikkunan luo ja pysähtyy kädet taskuissa katselemaan kevättä ja sitä, mitä tapahtuu ulkona.
Kauppias Lunkkreenin piika kävelee maantiellä ohi, ryssä kainalossa. Ryssä selittelee ja viittilöi, ja Lunkkreenin piika nauraa ja on ymmärtäväisen näköinen. Näky ei erikoisesti suututa isäntää: se on nyt vain Lunkkreenin, kulanssin, piika ja muuan ryssäraukka. Kaukaisimmassa tajunnassaan isäntä puolittaisella kauhulla huomaa, ettei hän pidä ryssää oikein ihmisenä. "Mikä lie sellainen Jumalan firaapelityö".
Tuon lauseen on isäntä kuullut Jaskalta. Ja yht'äkkiä, tämän tullessa mieleen, alkavat isännän mielipiteet Jaskasta vaihdella.
— Firaapelityö! Raa'asti sanottu, — oikein Jaskan malliin. Ei se ryssien kanssa samalle puolelle ainakaan… tai mikä sen tietää…