Kaksi ryssää tulee Jaskaa vastaan maantiellä, huomaavat kiväärin ja hämärästi nauhan käsivarressa, tulevat ääreen ja alkavat puhua tolittaa.
Jaska kuuntelee aikansa ymmärtämättä sanaakaan.
— Menkää helvettiin! sanoo hän sitten jatkaen matkaansa.
Jaskalla ei ole alunpitäenkään ollut minkäänlaista myötätuntoa venäläisiä kohtaan ja itsetietoisesti lukeutuu hän siihen luokkaan, joiden tajuntaan ei käsite ryssä sisälly ihmisrotuna. Pikkupoikana on hän kuullut, että hänen isoisänsä isä on ottanut osaa Alavuden taisteluun, mutta hänen vastenmielisyytensä ryssiä kohtaan ei johdu siitä. Mistä se johtuu, sitä hän ei rupea eikä pysty selvittämään.
Ryssien kohtaaminen vaikuttaa tyynnyttäväsi Jaskan mielialaan. Hänen kostonhimonsa ikäänkuin tasoittuu ja saa leveät suuntaviivat. Hän tulee taistelemaan ryssien puolella, eli ryssät hänen puolellaan, aatteen vuoksi. Lampimäki sisältyy niihin, joita vastaan aate taistelee. Lampimäki on porho, jolla on vuosittain parisataa veroäyriä, ja hän, Jaska, kuuluu köyhälistöön, sosiaalidemokraatteihin.
Itse asiassa on Jaskan suhde aatteeseenkin vähän heikontunut senjälkeen kun Muilun neljäs piika tuli paksuksi. Oli sattunut niin, että Muilun neljäs piika, Riika, oli Jaskan nimetty morsian. Ensin oli kovisteltu Jaskaa, mutta sitten olikin käynyt selville, että se oli ryssä. Senkin, kovistelemisen, oli suorittanut Lampimäen isäntä.
— Sano nyt vaan suoraan, äläkä kieräile, oli isäntä sanonut. Ei täällä passaa ruveta lapsia kylälle tekemään. Jos se sinun on, niin naitava sun on. Kylläpähän sitten saamme katsella, miten elämään tulette.
— Ei se minun ole.
— Ei! No kenen sitten?
— Pirustako minä tiedän.