— Kuule: ei passaa kiroilla!
— Niin, mutta minun se ei voi olla.
Isäntä oli pannut lakin päähänsä ja mennyt suoraan Muiluun.
— Kyllä nyt Jaskan retkistä selvä otetaan, oli väki sanonut.
Iltamyöhällä oli isäntä palannut.
— Ryssälle kuuluu tulevan. Otimme Muilun kanssa selvän. Riika itse tunnusti. Ja Muilu sanoi, että nyt on parasta, tyttö, että lähdet kotimökillesi.
Seuraavana lauantaina oli Jaska juonut itsensä humalaan, ja isäntä kuskannut hänet navetan ylisille kuin elukan.
* * * * *
Kun Jaska nyt näin palauttaa mieleensä tapauksia, esiintyy Lampimäki hänelle uudessa valaistuksessa. Tällä tavoin, yhdistelemällä tapauksia. ei hän ennen ole tullut ajatelleeksi.
Muilun kohdalla Jaskan huomiota herättää se, että talosta ei näy valontuikahdustakaan. Alkaa olla jo lypsyn aika, mutta navetta on aivan pimeä. Suunnaton graniittirakennus piirtyy tummana möhkäleenä taivasta vasten. Yksinäinen koira haukahtaa pihamaalla, muuten on Muilussa kaikki kuolonhiljaista. Jaskaan se vaikuttaa hiukan kammoa herättävästi. Pitää sanoa "talolla", että ovat varuillaan. Sitä ei tiedä, mitä Muilusta tulee. Hän astuu kymmenkunta askelta Muilun tuttua kujaa, mutta kääntyy takaisin. Mitäpä hän sitä kujaa enää, vaikka matkaa "talolle" oikaisisikin.