— Minä menen hänen luokseen, sanoi hän.
— Mene, vastasi Einar Malm.
— Mistä löydän hänet?
— Kysy ensimmäiseltä vastaantulijalta. Hän tietää sen yhtä hyvin kuin sinä.
— Voisinko ehkä mennä kotiin?
— Sen sinä voit arvostella paremmin kuin minä.
— Minä menen sitten.
— Mene, mutta älä saarnaa siinä.
Einar Malmin ääni hukkui soittoon ja taukoamattomaan huminaan, ja
Gunnar Sten poistui huomaamattomasti.
Margit Malmilla oli säihkyvät silmät, alati hymyilevät huulet ja keinuva vartalo, ja hän otti Gunnar Stenin vastaan purskahtaen nauruun.