Kuinka hän juuri tänä yönä tuli valvoneeksi ja kuinka hänessä juuri nyt oli herännyt epäilys, epäilys, johon ei ulkonaisesti katsoen ollut pienintäkään aihetta.
Keväällä otetaan taloon lisäväkeä niinkuin jokaisessa suuremmassa talossa on pakko tehdä. Siinä on tarjolla myöskin muuan Sarkan Nikolai, ruskeasilmäinen ja surunvoittoiselta vaikuttava, mutta työtätekevän näköinen mies. Eikö hän mahdollisesti kelpaisi? Mikäpä siinä, kun vain palkoissa sovitaan, onhan se riskin ja pulskan näköinen mies.
Ja mies tyytyy vähään ja jää. Kun Saaren Juhani nyt häntä ajattelee, ei hän muista hänessä mitään moittimisen syytä. Ei se kulje iltamissa eikä tanssipaikoissa kuin joskus, kitkuttaa vaan toisten hanuria, milloin sattuu saamaan sellaisen käsiinsä tai hyräilee laulunpäitä. Väliin Saaren isäntä tulee ajatelleeksi, että hän pestaa hänet koko talveksi.
Mutta samalla hän huomaa jotakin muutakin. Helmikin, hänen ainoa lapsensa, käy totiseksi ja vakavaksi, kulkee omissa mietteissään ja jää pois sieltä, niissä huvitellaan ja missä peli ja musiikki soivat. Tai jos niihin meneekin, menee kuin pakosta, muodon vuoksi, ja aivan kuin jotakin peittääkseen. Saaren Juhani on harras ja uskonnollinen mies eikä hänellä ole mitään sitä vastaan, vaikka kaikki seurantalot ja huvipaikat jäisivät kerrassaan autioiksi, mutta Helmin menettelyn takana hän vainuaa jotakin asiaankuulumatonta. Ja hän väijyy ja vaanii, muttei huomaa sen kummempaa: Helmi käy entistäkin nöyremmäksi ja Sarkan Niku tekee työtä kahden edestä. Eihän hän, Saaren Juhani, voi näillä edellytyksillä ottaa asiaa edes puheeksikaan.
Kunnes hän nyt, tänä yönä, tapaa tuon miehen tyttärensä aitasta.
* * * * *
Kun Saaren Juhani tulee tähän kohtaan mietteissänsä kohottaa hän päänsä. Miehestä puhutaan, että se on niitä ryssäin tekemiä, ja hän tapaa sen tyttärensä aitasta. Mutta hän ei silti kiivastu eikä heittäydy julmistuneeksi. Hän sanoo vain miehelle, että tässä ovat tavarasi ja litviikkisi ja nyt on paras lähteä. Niin, hän menee vieläkin pitemmälle, hän sanoo tyttärelleen ja sille miehelle, että teillä on puoli tuntia aikaa keskustellaksenne, sillä te ette koskaan enää tule näkemään toisianne.
Ja nyt hän istuu täällä, tuvan sivupenkillä, ja odottelee Helmiä, tytärtään.
* * * * *
Aurinko nousee ja aika kuluu, mutta Saaren Juhani-isäntä sitä ei huomaa. Joskus hän vilkaisee kelloansa, mutta ajatuksen voima on turtunut aivan kuin joku kesken kaikkea olisi tullut ja lyönyt häntä vasten kasvoja: sellainen on kaikkien mahdollisten olettamusten ulkopuolella.