"Vanhempien velvollisuus on joka tapauksessa pitää huoli lapsistaan,
niin kuin näiden velvollisuus on seurata heidän neuvojaan ja tahtoaan.
Ja vieläkin muistelen, etteihän sinulla ennen ole ollut mitään Suontaan
Heikkiä vastaan."
"Yhä te vain tuota. Minä en rakasta Heikkiä."
Saaren emäntä naurahti, hiljaa ja vaisusti.
"Rakasta!" toisti hän. "Kiitä, ettet tiedä, mitä se on, jota hokevat rakkaudeksi."
Jälleen Helmin on punastuttava. Voipa äiti, jos tietäisit, ja voi, kun sinun kanssasi voisi edes puhua.
"Se tulee kyllä silloin kun tarvitaan", jatkaa Saaren emäntä.
"Mutta tehän nyt olette", puhuu Helmi päättävästi ja samalla tyynnytellen. "Mistä te nyt tuon Heikin olette saanut. Annetaan nyt olla ja odotellaan, oliko hänellä edes sen suuntaisia asioita, ja puhellaan sitten."
"Ajattelin vain", lopettaa Saaren emäntä hiljaisesti, "että jos niin sattuisi, niin et antaisi hänen vallan niine hyvineen… Parastasi minä tarkoitan."
Helmi on näihin asti äitiään pelännyt ja kunnioittanut. Nyt kun hän näkee hänet tuossa avuttomana ja kuitenkin huolehtivana, tulee hänen häntä itkettävän sääli. Kun hän menee tupaan, on hänen päänsä sekaisin eikä hän tahdo saada otetta ajatuksillensa.