XII
"Sinä tulet hiukan sopimattomalla aikaa", sanoi Ranta-Konkkalan Aili.
Mutta Suontaan Heikki ei huomaa ensinkään, mikä tässä olisi sopimatonta. Hän riisuu reippaasti turkit yltään ja hänestä näyttää, kuin koko laaja rakennus tulvehtisi valoa ja lämpöä.
"Minulla on se tapa", vastasi hän, "että aina tulen sopimattomalla ajalla. Siihen aikaan kun kuljin kosiomiehenä, kuulin joka kerta kun tulin, että olin tullut epäotollisena aikana."
Heikki säikähtää itsekin sanavuolauttaan. Nainen katsoo häneen kummastuneena, mutta sitten hänen silmiinsä ilmaantuu loistetta ja suu menee hymyyn.
"Vai sanottiin sinulle niin", naurahtaa hän. "Minä tarkoitin vain sitä, että äiti ja veli ovat molemmat kaupungissa. Kumma, ettet heitä nähnyt."
"En minä nähnyt", vastaa Heikki totuudenmukaisesti, "ja vaikka olisinkin, niin olisin sittenkin tullut".
"Vai niin", sanoo nainen hiljaisesti ja tällä kertaa kovin pitkään.
Hänen poskensa punastuvat hiukan, mutta omituinen, hillitty loiste viipyy hänen silmissään ja hän kääntää katseensa pois. Sitten hän kysyy:
"Oliko sinulla sitten joitakin asioita?"