"En toki", ja vaimo hymyilee kyyneltensä läpi, "onhan sinulla oikeuskin…"
Oikeuskin! Tähän ei miehellä enää ollut mitään sanomista. Siinä hän seisoi sanattomana ja neuvottomana.
"Hyvää yötä", sanoo hän taas, mutta se tulee niinkuin hän olisi tahtonut sanoa enemmänkin, mutt'ei keksinyt mitä sanoa.
Kun hän toisen kerran sulkee oven, tietää hän edeltäpäin, että ellei hän pääse selvyyteen ajatuksistaan, ei hänen tarvitse unta tänä yönä havitellakaan.
XIV
Tapaninpäivänä ajelee Suontaan äijä Saareen. Hän on pukeutunut parhaimpiinsa ja kasvoiltaankin hän on ajellut sängen pois, mutta sittenkin näyttää siltä, kuin loistaisi vahingonilo hänen naamastaan ja hänen puhetapansa on vielä kiertelevämpää ja hänen äänensä vielä kitsaampi ja vikisevämpi kuin ennen.
Ja hän karttaa tulemasta pääasiaan. Hän syö aamiaista hyvällä ruokahalulla, juo kahvia päälle, juttelee päättymässä olevasta vuodesta ja on huolissaan Saaren vanhan emännän terveydestä.
"Oltiinko teiltä joulukirkossa?" kysyy hän.
"En sattunut huomaamaan."
"Helmi ja Heikki siellä olivat. Taisi väestäkin olla joku."