"Heikki", kuuluu itkevä ääni.
Puolituskastuneesti hän hiljentää vauhtia.
"Mitä nyt?"
"Sinä saat tehdä kanssani mitä ikinä tahdot."
Vauhti tulee ennalleen.
"Mitäpä minä sinulle… Pidä kylmä ilme, kylläs sen taidon osaat. Jos sinulla jotakin on tunnossasi, itsepähän sen kannat ja — yksin."
III
Saaren talon erottaa kaupungista vajaa kolmen peninkulman matka. Tapana ei ole ollut, että hevosta välillä syötetään tai muutenkaan levähdetään, mutta nyt Helmi näkee, miten Heikki sanaa selitykseksi puhumatta kääntää isoon harmahtavaan taloon vievälle kujalle.
Vasta lähemmäksi tultua hän talon tuntee ja muistaa joskus itsekin vanhempiensa kanssa sinne poikenneensa. Mutta muuta erikoisempaa hän ei muista. Se on Syrjän Ranta-Konkkala.
Olisiko Heikillä sinne asioita vai poikkeaako hän muuten vain. Helmi on jo aikeissa tätä kysäistä, mutta samalla hän muistaa, ettei hän ole enää se, jolle tehdään tiliä, ja pitää suunsa kiinni. Eikä tämä tietoisuus täytä häntä millään katkeruuden tunteella.