Sitten hän menee äitinsä luo.
Saaren emännän silmät ovat entisestään laajenneet. Vasemmalla kädellään hän pitää tytärtään kädestä.
"Syytä meitä, Helmi", sanoo hän, "syytä meitä. Emmehän me ymmärtäneet."
"Voi, äiti hyvä. Enhän minä voi syyttää muita kuin itseäni. Olihan minulla vapaan ihmisen tahto."
"Älä vaan tee itsellesi mitään. Rukoile Jumalaa!"
Tytär naurahtaa. Naurusta kuultaa miltei iloa.
"Se on rukoiltu jo", vastaa hän, "ja on kai kuultukin".
"Minne sinä sitten oikein aiot?"
"En muuta kuin hakemaan Heikkiä."
"Kun et vaan, tyttöpahanen…"