"Ei äiti sitä pelkää. Itsehän minä olen itselleni ristin rakentanut ja minunhan se on kannettavakin."
Saaren emännän tuskallinen, laajentunut katse lepää tyttäressä ja terve käsi ei tahdo päästää otettaan.
"Kun Jumala olisi kanssasi", sanoo hän.
Mutta Saaren Juhani katselee näköjään tunteettomana sulavia hankia. Hän puristaa huulensa tiukasti yhteen, mutta leukaansa hän ei voi estää vavahtamasta.
XX
Saaren Helmi pysähdyttää hevosensa Ranta-Konkkalan porraspäähän.
Ja vasta nyt hän kysyy itseltään: Miksi minä juuri tänne ensiksi ajoin?
Niin, hänenhän piti etsiä Heikki. Täällä tiedetään, missä hän on. Heikin ei ole pakko varastaa itselleen onneaan; jos niin tarvitaan, niin hän, Helmi, kyllä hiljaisesti vetäytyy syrjään, vetäytyy eleittä ja sanaa puhumatta. Sehän on hänen velvollisuutensakin.
Näin minun siis on haettava miestäni. Hänessä käväisee nöyryytyksen ja suuttumuksen tunne, mutta samalla hän jo lauhtuu: hän itsehän on näin asettanut.
* * * * *