Paista nyt, Luojan aurinko, sulakaa, välkkyvät hanget, ja soikaa, tiu'ut. Vielä kerran lähden nöyryytyksen retkelle, mutta se onkin vain kerran.
XXI
Kolmannen päivän ehtoopuolella vetäytyy taivas hiukan pilveen ja raskaita lumihiutaleita alkaa leijailla maahan.
Suontaan Heikki tuntee olonsa orvoksi ja yksinäiseksi. Kaikki järkevät ajatukset hän oikeastaan on jo jättänyt, ajattelee mitä mieleen sattuu tulemaan ja antaa hetkien kulua. Välillä hän käy toimittamassa hevosensa säilyyn. Sitä on ruokittava hyvin ja kävelytettävä tai ajettava joku tunti päivässä.
"Hyvä on. Mutta milloin sitten isäntä lähtee?"
Tässä ei auta hämmästeleminen.
"Kyllä siihen joku päivä vielä menee."
Ja hän kulkee taas pitkin katuja. Joku tuttava tulee häntä vastaan ja ihmettelee.
"Yhä sinä vain olet kaupungissa?"
"Aina vain. Näkyy asioita riittävän."