"Helmi, totisesti!" pääsee häneltä.
Ja sitten:
"Minuako sinä…? Miten sinä tänne osasit?"
"Olen etsinyt kaikki paikat, missä sinä mahdollisesti voisit olla."
Helmin kasvot ovat vakavat, mutta hänen silmissään on iloa.
"Tulin vain katsomaan", jatkaa hän, "tuletko kotiin. Vai etkö aio enää tullakaan?"
Suontaan Heikki tahtoisi sulkea vaimonsa syliinsä, mutta kuinka hän voi enää, tällaisin käsin. Nyt on vain sanottava totuus, — itsellään ei hänellä ole mitään kyseltävää.
Mutta häneltä ei tahdo sana tulla suusta. Sitä on niin hyvä vaatia muilta, mutta kun itse joutuu tilivelvolliseksi, niin istu nyt tässä ja koeta esittää asiasi mahdollisimman edullisessa valossa.
"Olisin minä tullutkin", aloittaa hän, "mutta…"
Siihen lause keskeytyy. Helmi odottaa koko olemuksellaan, ja äskeinen loiste silmistä on himmennyt.