SYKSYÄ JA RAKKAUTTA
Kertomuksia Kautisista ja Kulhiasta
Kirj.
JUHO KOSKIMAA
Jyväskylässä, K.J. Gummerus Osakeyhtiö, 1925.
SISÄLLYS:
Kautisten neuvos
Kulhian patruunan menneisyys
Kulhian patruuna auttaa ihmistä
Tehdas
Syksyinen Pan
Kruununvouti
Viimeinen harha-askel
Kulhian tytär
Kauppakirja
Kolmenlaista matkustamista
Kulhian patruuna lähtee
Syksyn miehet
Uusi aika
Kautisten neuvos
Kun Kautisten neuvoksettarelle vasta tuodaan aamutee, on neuvos jo kauan aikaa ollut ylhäällä. Hän on juonut kahvinsa, pukeutunut, peseytynyt, lukenut tärkeimmät uutiset lehdistä ja tutkinut postia. Jos ilma on siedettävä, on hän lisäksi pistäytynyt ulkosalla, seisahtunut keskelle pihaa ja katsellut joka suunnalle ikäänkuin ennustaakseen ilmaa, vaikkei hän osaa sitä tehdä; ja jos isännöitsijä on sattunut paikoille, niinkuin hän tavallisesti sattuu, kun neuvos on liikkeellä, on hän muutaman minuutin keskustellut hänen kanssaan maanviljelyksestä, karjataloudesta ja sen sellaisesta, myöskin ne asioita, joista hän ei ymmärrä mitään. Mutta isännöitsijä kuuntelee häntä hartaasti ja kunnioituksella, ja voi käydä, että neuvos pistäytyy navetassa, jolloin karjapiiat eivät tiedä kuinka olisivat, ja tallissa, jolloin tallirenkien innokas juttelu taukoaa.
Talvet Kautisten neuvos asuu kaupungissa tai ulkomailla, usein on hän sangen pitkät ajat kesästäkin poissa, ja pitäjällä tiedetään, että hän neuvoksettarensa kanssa on käynyt Egyptissä asti. Eikä tila ole neuvoksen aikana tuottanut erinomaisempia tuloja ellei menojakaan. Joskus neuvos on tästä huomauttanut tilanhoitajaa, mutta tällä ovat aina olleet painavat syynsä. Ja mitäpäs siitä, onhan neuvoksella tuloja muutenkin, on omista perimistään ja on neuvoksettaren perimistä.