Sortoa miks tunnotonta
iän kaiken kärsimme!
Nouskaa, tulkaa — meit' on monta
Jumala on kanssamme!
Suometar on saatettava
lieden ääreen lämpimän,
pöydän ääreen autettava
emännäksi yksin hän!
Kukistukoon Louhen valta!
Meille auringot ja kuut!
Meille sampo vuoren alta!
Meille kaikki edut muut!
Silloin meill' on omanamme
onnen päivä ainian.
valon päivä vallassamme,
kultapäivä kunnian!
Silloin alkaa meillä suvi
rinnoissamme riemuinen,
silloin yltyy hyöty, huvi,
ilo ylimmiillehen!
Talvi-illalla.
Voi, synkkä on talvi-ilta, kun ulkona myrsky pauhaa ja oksilta huurteisilta vaan turhaan tyyntä, rauhaa siell' etsivi lintunen!
Ei lehteä näy, ei kukkaa,
ei perhoa liehumassa.
Mi rohkaista lintu rukkaa
voi yössä nyt kauheassa? —
Sen kevähän toivo voi!
Taas kevät kun armas ehtii —
näin lintunen aatteleepi —
puut, pensahat kukkii, lehtii
ja perhoset leijaileepi —
on riemua kyllin taas!
Mi mieltäni rohkaiseisi?
On sielläkin talvi-ilta.
Mi ruusujen maille veisi
sen oksilta huurteisilta? —
Oi, toivo se armas vie!