Immen tuska.
Niin istun tässä nyt itkemässä, ah, mielein on niin musta! Voi jospa oisi, ken mulle toisi e'es hieman lohdutusta!
Voi, jospa oisi,
ken mulle voisi
e'es hymyn hellän antaa!
Ah, kunne käännyn!
Suruuni näännyn:
Ken tuskan tään voi kantaa!
Ah, armas kulta! Sä poistut multa, mun tuskani vaikk' arvaat! Käy impeis luokse, niin eipä juokse näin kyyneleensä karvaat!
Luoman Herska.
Tuolla Pohjankankahalla korven kylmän partahalla Luoman Kerskan mökki on, pieni, köyhä, loistoton.
Siinä Herska isännöipi,
isännöipi, emännöipi.
Leskeksi on jäänyt hän,
orpoja on seitsemän.
Mies on kelvos, kunnollinen,
tehtävissään tunnollinen,
tyly hiukan muodoltaan,
lempeämpi luonnoltaan.
Isä orpojen on oiva,
tuki armas, hellä hoiva.
Aina arvonsa hän ties,
vaikka oli torpanmies.
Rakas hälle on tuo loukko.
Armas on tuo lapsijoukko.
Hän ei luopuis Luomastaan,
vaikka saisi Saksanmaan.