Meidän aikanahan juuri
ihmisarvo on niin suuri,
on niin kallis — siinä syy,
miks' se vaivaisensa myy!
Kirkoss' on jo kuulutettu,
kappelissa kaiutettu,
että Luoman perhe on
myytävänä turvaton.
Herskaa herjataan jo aina:
Kelpaa sun, ei työ nyt paina!
Nukut jouten päivät, yöt,
leipää huoletonta syöt!
Herska kauhistuupi noita
"kurjankarjan" markkinoita,
joilla häntä, lapsiaan,
kaupitaan kuin karjaa vaan.
Itse arka arvostansa,
arempi on lapsistansa,
ties kuin kurja, tunnoton
huutolaisten hoito on.
Sydäntä se Herskan särki,
Särki, että petti järki.
Mielessänsä hirmutyöt
asuvat nyt päivät, yöt.
Hornan henget häntä hurmaa,
yhä kuiskaa: Surmaa'! surmaa'.
Mink' on henki arvoinen
moisten kauppakalusten!
Ihmisarvoaan hän turhaan
säilytti, nyt ryhtyy murhaan,
ryhtyy työhön hirmuiseen —
lopettaikse lapsineen!
Yötä viimeistään kun vietti
Luomallaan, niin mutkan mietti:
Salpausi saunaseen —
paloi sinne perheineen!
Arvaas, tokko kyyneleitä
vuoti haudattaissa heitä?
Mink' on henki arvoinen
moisten kauppakalusten?