Tyytyös syömeni.
Tyytyös, syömeni, tyytyös vainen,
vaikka on onnesi vaihtelevainen,
vaikka ei aina
aurinko paista —
riemusi on, näet, taivahan laina
autuiden maista!
Kiittämätöntäpä tottakin ois
suuttua sun,
taivaiset kun
omansa hetkeksi ottavat pois.
Tyydy siis syömeni, tyytyös vainen,
vaikka on onnesi vaihtelevainen!
Iltakello.
Riemastu raukka rinta, jo iltakello soi! Se rauhaa rakkahinta sinulle huminoi.
Yl' laaksoin, vetten, vuorien
sen ääni raitis raikuu,
hyvyyttä Herran taivaisen
se kaikkialla kaikuu.
Niin siitä riemuitkaamme
me kurjat syntiset,
me sabbatin taas saamme,
olkaamme iloiset!
Se keskeyttää hyörinän meluisen, maailmaisen, ja kysymykset elämän luo esiin taivahaisen.
Aamuhetki.
Oi, armas aamuhetki,
sä kirkas, kultainen!
Taas äänet tuhannetki
soi kilvan helkkyen.
Taas leivo taivahalla
korkealla
lyö virren vilppahan.
Ja sadastakin suusta
joka puusta
soi ilo ilmahan.
Kuin pauhaa jylhä koski
ja ilma tuoksahtaa!
Kuin hehkuu immen poski
ja rinta riemahtaa!
Ja aamun ihanuuden
nähden uuden
kuin sydän sykkäilee!
Vaikk' on vait ihmiskieli
totta mieli
taivaisiin ylenee.