— Hän jäi nukkumaan, kun minä, pönkitettyäni oven, läksin käymään tuolla korvessa. Kun sieltä palasin, näin oven avattuna ja lapsen olevan poissa!
Hiski ei enempää kerinnyt kuulemaan. Haikealla äänellä huusi hän Lassia pari kertaa. Sitten juoksenteli hän, aivan niinkuin Annukkakin äsken, sinne ja tänne, avannolle, saunaan, talliin, joka paikkaan. Viimein alkoi hän juosta pitkin kirkkotietä maantielle, juoksenteli sitä sekä kylään että korpeen päin, palasi vihdoin kotiin, mutta Annia ei löytynyt missään.
Lassi ja Annukka olivat sill'aikaa kotona etsineet, minkä olivat tainneet. Lassi huomasi, että hänen pyssynsä oli viety. Varas oli arvattavasti oven auki jättänyt.
— Missähän se koirakaan on, kun ei sitä missään näy, että edes sen avulla voisi paremmin löytää? kysyi Lassi. Vaan kukapa siitä tiesi? Sieppi oli jo tullut vanhaksi eikä enää pitänyt paljon lukua virastansa, vaan makaili päivänsä laiskana eikä viitsinyt edes vieraitakaan haukkua.
Yö yllätti Sahin onnettomat asukkaat. Ilma muuttui pilkkosen pimeäksi ja lunta alkoi sadella. Täytyi vihdoin kaikkien tulla tupaan hengähtämään ja Annukka muistutteli uudelleen, kuinka hän oli lähtenyt Tarvaskoskelle.
— Kirottu olkoon Tarvaskoski ja ne työt, jotka sinua sinne vetivät! lausui Hiski tuimasti, sivalsi tukon päreitä kouraansa, sytytti ne ja syöksyi jälleen ulos. Hänen viimeiset sanansa vihlaisivat kuin veitsi Annukan sydäntä, joka jo ilmankin oli särkymäisillään, ajatellessansa lapsensa kohtaloa. — Missä on lapseni! — — — Annini! — — — paleltuneena! — — — nälkään nääntymässä! — — — Tule — — — Anni kulta — — — jälleen! huudahti hän toivotonna.
Hauskaa ei Lassillakaan ollut. Huonolla menestyksellä koki hän lohdutella tytärtänsä, omistaen itsellensä kaiken syyn.
— Antakaa minulle lapseni! Yhden tekevää, kuka tässä on syypää! Tuokaahan vaan lapseni minulle! vaikeroitsi hän viskellen käsiänsä epätoivosta.
Hiski kulki ympäristöllä tulisoittoinensa. Tielle oli satanut tuoresta lunta, joten jälistä oli mahdoton selkoa saada. Hän pistäysi taas tuvassakin, vaan tapasi sen tyhjänä. Lassi ja Annukkakin olivat lähteneet ulos etsimään. Aamupuoleen kiiruhti hän Niemelään, jossa herätti koko talon väen ja kertoi onnettomuutensa. Sieltä luvattiin levittää sanaa toisiin taloihin ja päivän tultua sanoivat hekin tulevansa lasta etsimään. Kaisakin, Annukan täti sattui olemaan Niemelässä. Hänkin otti kovin pahakseen lapsen katoamisen, vaikka hän muutoin hyvin vähän oli huolinut sahilaisten kohtalosta.
— Rakastinpa sitä tenavaa enemmän, kuin luulinkaan, lausui hän, pyyhkien kyyneleitä silmistään.