Annukka istui nurkassa täynnä tuskaa. Kyyneleetkään eivät tuottaneet enää mitään lievitystä. Nekin olivat jo loppuun juosseet. Nyt he eivät ruvenneetkaan vaiti suremaan. Sitä voimaa heillä ei ollut. Jokaisen tunteet saivat vapaan toimivallan. Moniin, moniin pitkiin hetkiin ei tuvassa kuulunut muuta, kun valitusta ja tuskan huutoja.
Ainoastaan Kaisan tunteet pitivät tasapainonsa. Hän tosin juostessansa ja hääriessänsä pyyhkieli turkin hihalla silloin tällöin silmiänsä, vaan muuta mielenliikutusta hänessä ei huomattu.
Hiski kertoi hänelle pastorin terveiset ja nuhteet taikomisesta, mutta niitä hän ei kuulevaan korvaan ottanut.
— Olisipahan se mustamikko antanut vaan soittaa kirkonkelloja, niin eiköhän lasta olisi löydetty. Kyllä sitä nyt etsiä saa. Kuka sen tietää, kuinka monta kertaa hän on jo sivuutettu? Hän voi olla kivenä tai hautana silmäimme edessä. Hiidet ovat taitavia silmänkääntäjiä!
Sellaisia lasketteli Kaisa eikä häntä ollut helppo auttaa uskostansa.
Lasta ei lakattu etsimästä. He tulivat viimein siihen päätökseen, että hän oli mennyt avantoon, koska häntä ei mistään löydetty. Avanto hakattiin hyvin suureksi ja ankara haraaminen alkoi. Olisi ollut niin lohdullista löytää edes tuo pieni ruumis, että sille olisivat voineet osottaa viimeisen palveluksen.
Kaisa puoliksi kielsi; puoliksi myönsi hänen olevan avannossa. Hiisijutusta hän ei enää uskaltanut mitään lausua, sillä Hiski ja Annukka eivät voineet sitä kärsiä. Tullaksensa vakuutetuksi siitä, olisiko lapsi siellä, kävi Kaisa noutamassa kukon kotoansa, vei sen avannolle, silitteli sitä ja antoi sen kurkistella avantoon, vaan kukko oli vaiti. Hän löi sitä, repi höyhenistä ja pyrstöstä, mutta se ei hiiskunut mitään.
— Lapsi ei ole avannossa, kosk'ei kukko laula, vakuutti Kaisa. Hän ei muistanut sitä, että kukko oli ollut surullisella tuulella koko talven eikä ollut ensinkään laulellut.
Lassi uskoi sisarensa taikoja, mutta Hiski ja Annukka vaan yhä harasivat avantoa. Viimein alkoivat he etsiä yhä avarammalta toisista kylistä, arvellen että joku matkustaja olisi hänet ottanut maantieltä, johon hän kyllä pian olisi saat= tanut juosta ulos päästyään. Mutta mitään tietoa ei saatu hänestä. Pikku Anni oli kadonnut tietämättömiin, sillä hän ei ollut ainoa lapsi, joka silloin katosi. Silloin oli kansainvaellus ja mahdoton oli kenenkään tietää, mihin mikin joutui. Kysy lehteä, jonka syksyn myrsky tuhansien muiden kera repäsi irti ja lennätteli avaruuden ympäri, mihin se on joutunut. Etsi lastua, joka putosi virtaan, ja virta tulvilleen paisuneena vei muassaan. — — — Yhtä turhaa oli etsiä pikku Annia.