Petter. Kuuro!
Tarkia. Oletteko todellakin kuuro… aivan kuuro?… Paras Petter, kas tässä sellainen vävy, josta olen uneksinut!
(Nauraa).
Petter. Mitä kuulen!
Arvid (erikseen). Hän nauraa!… Siis voin rauhoittua!
Tarkia. Hän on oikein kaunis, tuo nuori herrani… (kovaa). Jättäkää meidät, hyvät ystävät, minulla on erityistä puhuttavaa tämän herran kanssa.
(Metsänvartija ja puutarhuri menevät).
Seitsemäs kohtaus.
Petter. Arvid. Tarkia.
Petter (menee vasemmalle seisahtuu oven luona). Vai niin, se oli tuollaisen vävyn kun hän on toivonut itselleen… Kuuron… Niin puhein ei enemmän eikä vähemmän kun kaksi kuuroa samassa talossa… Ei kiitoksia.