Tarkia (erikseen). Onko se tuolla tavalla kun hän minua puhuttelee?… Odotapas kyllä minä sinulle pian portin näytän… (Huomaa Arvid'in joka tulee peräovesta). Ja sinulle myös… Oh, se käy hyvinkin sukkelaan.
Arvid. Nytpä vasta päivällinen maistaa.
Tarkia (itsekseen). Mutta minä kuitenkin tahdon näyttäytyä kohteliaalta. (Kovaa ja kohteliaasti). Olen hyvin pahoillani että nälkäisenä käskin teidät päivälliselle… Suokoon Jumala sen olevan kelpaamattoman syötäväksi.
Arvid (erikseen). Mikä hänelle tuli?
Tarkia. Minun pöytäni ääreen ei sinun suinkaan tarvitse homehtua.
Arvid (erikseen). Hän on hullu.
Tarkia (kohteliaasti). Ottakaa tämä nojatuoli… (Kun Arvid tahtoo istuutua, vetää Tarkia tuolin takasin). Ei, huomaan että se on paras tuoli, sen tahdon itselleni.
(Noutaa toisen tuolin).
Arvid (erikseen). Ah, minä ymmärrän, hän epäilee minun kuurouttani… Mutta minäpä en tartukkaan ansaan… miksi en pitäisi hiukan hauskaa!
Tarkia (tarjoaa hänelle toista tuolia). Kas tässä, tämä on kova ja epämukava, sen suon teille halusta.