Engla. En tiedä minä!… Nyt ei enään kukaan uskalla tulla pyytämään minun kättäni, sillä jokainen tietää jo edeltäkäsin saavansa rukkaset… Se nuori herra esimerkiksi, jonka kanssa koko yön, kuukausi sitten rouva Miettisen luona…
Petter. Niin, minä tiedän, neiti on puhunut hänestä jo hyvinkin usein… no, en minä neitiä siitä moiti… mutta jos hän kosisi, niin luulen minä kyllä…
Engla (nousee ja menee vasemmalle). Minä olen aivan varma, että se oli hänen tarkoituksensa… minä huomasin sen kyllin selvästi hänen katseistaan minuun ja kaikista niistä pienistä palveluksista, joita hän minulle osoitti… mutta hän on luultavasti saanut tietää, mikä vastaus häntä odottaa täällä… ollaan häntä huomautettu siitä ajoissa… (Polkee jalkaansa). Ah, niin, Jumalani, miten minulla on ikävä. Minulla on niin kovin ikävä.
Petter (erikseen). Se ei ole liian aikaista tuo! (Kovaa). Tuossa tulee patruuna!… Minne panin hänen kirjeensä?… Tuossa se onkin!
(Ottaa kirjeen oikealta pöydältä, johon hän itse oli sen pannut).
Toinen kohtaus.
Edelliset. (Tarkia toisesta ovesta vasemmalta, kirja kädessä).
Tarkia (lukee). "Kuurous on vaikeimpia tauteja, joita ihminen voi potea"… (Keskeyttää). Ja se on totta se!… Ah! kuinka se onkin totta!
Petter, (lähestyen). Patruuna!… Patruuna!… Tässä olisi kirje!
(Pistää kirjeen hänen nenänsä alle).