Tarkia. Vai niin, sinä olet täällä Peter… ja minun tyttäreni myöskin… (ottaa kirjeen). Miksi et sano hyvin lyhyeen: "tässä olisi kirje!"
(Istuu sohvalle).
Engla (Petterille). Se on kenties vielä joltain kosijalta… Voi jos voisin lukea isän olkapään yli!
(Menee isänsä luokse).
Petter. Se ei maksa vaivaa, neiti… minä tunnen hänen tottumuksensa… Hän lukee kaikki kirjeensä minulle tietämättänsä… sentähden että hän ei itse kuule mitään, niin luulee hän lukevansa hiljaa… Sitä tapaansa saan kiittää, sillä siten olen saanut tietää kaikki hänen ajatuksensa… Hän ajattelee kuuluvasti,… se on hyvin mukavaa.
Tarkia (joka on avannut kirjeen ja pannut lasisilmät nenälleen, huomaa tyttärensä vieressään). Sinä utelias lapsi!… (Nousee). Kirje on minulle ja sisältää varmaan jonkun luottamuksen. (Menee vasemmalle ja lukee kovaa). Minun paras ystäväni, luulen löytäneeni hyvin sopivan miehen tyttärellesi, hän on kelvollinen, nuori mies, terve, hyvin kasvatettu ja rikas, se on kaikki sellaista joka ei asiaa pilaa.
(Panee kirjeen taskuunsa).
Petter (hiljaa Englalle) Enkö juuri sitä sanonut neiti!
Tarkia (itsekseen). Niin, sen minä kyllä uskon, mutta se ei ole se vävy, josta minä olen uneksinut.
Petter (hiljaa). Siinä se nyt taas on!