Tämä tapaus tuli tietysti erityiseksi puheaineeksi ei ainoastaan kaivoksessa, vaan myös koko Stirlingin kreivikunnassa, ja muutaman ajan kuluttua ympäri koko Yhdistettyä Kuningaskuntaa. Nellin kummallinen kohtalo yhä levisi ja kasvoi. Niin kerrottiin, että eräs nuori tyttö oli löydetty liuskalevyjen välistä, samalla tapaa kuin joku noista vedenpaisumuksen edellisistä olennoista, joita kuokalla irroitetaan kalliosta.
Nell kävi näin itse tietämättänsä kuuluisaksi..Taikauskoiset tapasivat tässä uutta aihetta satumaisiin kertomuksiinsa. He uskoivat mieluummin, että Nell oli Uuden Aberfoylen haltiatar, ja kuin Jack Ryan kertoi tuon kumppanillensa Harrylle, vastasi nuori mies:
"No niin, olkoonpa vaan, Jack! Mutta hän on kuitenkin hyvä haltia! Se on hän, joka auttoi meitä, joka kantoi meille vettä ja leipää, kun olimme suljetut käytävään! Se ei voinut olla kukaan muu kuin hän. Ja mitä taas tuohon pahaan henkeen tulee, niin otamme hänestäkin jonakuna päivänä selvän, jos hän vielä on kaivoksessa".
Insinööri James Starr oli asiasta tietysti heti saanut tietoa.
Nuori tyttö oli toisena päivänä tulonsa jälkeen asuntoon jälleen voimistunut, ja insinööri tutki häntä nyt varsin tarkasti. Hänestä tuntui ikäänkuin useat elämän kohdat olisivat Nellille olleet varsin oudot. Pian huomattiin kuitenkin, että hänellä oli terävä äly, vaikka häneltä puuttui jotkut ensimmäiset käsitteet, muun muassa ei hänellä ollut tietoa ajan jaosta. Hän ei tiennyt tunneista tahi päivistä ja nuo sanatkin olivat hänelle outoja. Hänen silmänsä, jotka olivat tottuneet ainaiseen pimeyteen, oppivat ainoastaan vähitellen sietämään sähkö-aurinkojen valoa; mutta pimeässä oli hänen silmissään erinomainen tarkkuus, ja hänen erittäin laajentunut silmäteränsä voi nähdä pilkkosen pimeässäkin. Selvää oli, ett'ei ulkomaailman esineet olleet tehneet mitään vaikutusta hänen mielikuvitukseensa, ett'ei muu näköpiiri kuin hiilikaivoksen ollut laajennut hänen silmäinsä eteen, että tuo synkkä luola oli ollut hänen maailmansa. Tiesiköhän tuo raukka olento aurinkoa ja tähtiä olevan olemassa, että löytyi kaupunkia ja lakeuksia vieläpä avaruus, jossa miljoonia taivaankappaleita liikkui, Täytyipä epäillä hänen sitä tietävän, siksi kuin hän oppisi ymmärtämään muutamien tärkeimpien sanojen oikeaa merkitystä.
Kysymykseen, oliko Nell aivan yksin elänyt syvyydessä, ei James Starr voinut keksiä mitään vastausta ja hänen täytyi heittää koko asia sikseen. Kaikki pienemmätkin viittaukset siihen suuntaan säikähdyttivät heti tuota outoa olentoa. Joko sitte Nell ei voinut tahi ei tahtonut vastata; varma oli kuitenki että hänellä oli salaisuus, jota hän ei voinut ilmoittaa.
"Tahdotko jäädä luoksemme? Vai tahdotko lähteä takaisin sinne, jossa olit?" kysyi James Starr häneltä.
Ensimmäiseen kysymykseen oli Nell vastannut: "Tahdon kyllä!" Toisen kysymyksen vastaus oli hirvittävä huudahdus, siinä kaikki.
Ei ollut ihmettelemistä, että James Starr sekä Simo ja Harry kävivät levottomiksi nähdessään tuota omapäistä vaitioloa. He eivät voineet unhottaa niitä kummallisia tapauksia, joita olivat kokeneet Uuden Aberfoylen hiilikerrosta löytäessä. Vaikka kolmena viime vuotena ei mitään sellaista ollut tapahtunut, odottivat he yhä uusia hyökkäyksiä näkymättömältä vastustajaltaan. He päättivät tarkemmin tutkia tuon salaisen syvyyden. Sen he tekivätki aseilla hyvin varustettuina. Mutta eivät nähneet vähintäkään jälkeä. Aukko oli yhteydessä hiilikerroksissa olevien alimpain käytävien kanssa.
James Starr, Simo Ford ja Harry juttelivat usein noista asioista keskenään. Nell olisi ehkä voinut ilmoittaa, josko yksi tahi useampi vihollinen oleskeli kaivoksessa ja valmistelivatko hyökkäystä, mutta hän ei ilmoittanut mitään. Vähinkin viittaus nuoren tytön entisyyteen sai hänet vaan hirveästi huudahtamaan ja pian huomattiinki olevan parasta, ett'ei noita asioita kosketettu sanallakaan. Aika oli kyllä kerran ilmoittava tuon salaisuuden.