Neljätoista päivää sen jälkeen, kuin Nell oli tuotu asuntoon, oli hän jo vanhan Madgen ymmärtäväisin ja innokkain auttaja. Hänestä tuntui varsin luonnolliselle, ett'ei hän koskaan enää jättäisi tuota asuntoa, jossa häntä kohdeltiin niin lempeästi ja ystävällisesti ja ehkäpä hän vielä luulotteli itseään, ett'ei hän olisi voinut elää muualla. Fordin perheessä oli hänelle kylliksi, ja siitä silmänräpäyksestä, kuin Nell tuli asuntoon, pitivät nuo rehelliset ihmiset häntä kasvattilapsenaan.
Nell olikin todella suloinen. Tuo uusi elämä, jota hän nyt vietti, teki hänet vieläki suloisemmaksi. Nämä olivat varmaan ensimmäiset onnelliset päivät hänen elämässään. Hän tunsi itsessään suurta kiitollisuutta niitä kohtaan, jotka hänelle olivat niin paljon hyvää tehneet. Madge rakasti Nelliä äidin hellyydellä. Vanha kaivosmestari suosi ja ihaili häntä. Kaikki yleensä pitivät hänestä. Ystävästämme Jack Ryanista vaan yksi asia oli ikävä: se, ett'ei hän itse ollut Nelliä pelastanut. Hän kävi usein Fordin perheessä. Hän lauloi, ja Nellin mielestä, joka ei milloinkaan ennen ollut kuullut kenenkään laulavan, oli hänen laulunsa varsin kaunis; mutta enemmäti miellyttivät häntä kumminkin Harryn vakavat puheet, joiden kautta hän vähitellen oppi tuntemaan yhtä ja toista hänelle tähän asti tuntemattomasta ulkomaailmasta.
Nellin tällä tavoin esiinnyttyä luonnollisen muotoisena, oli Jack Ryanin täytynyt myöntää uskonsa haltioiden ja peikkojen olemisesta jossakin määrin heikontuneen.
Kaksi kuukautta myöhemmin sai hänen taikauskonsa uuden kolauksen.
Niillä ajoin teki, näet, Harry odottamattoman huomion, joka osaksi selitti Tulinaisten ilmaantumiset Dundonaldin raunioissa.
Toimittaessaan pitkällistä tutkimusta hiiliaineen eteläosissa — jota tutkimusta oli kestänyt monta päivää etäisimmissä käytävissä — oli Harry suurella vaivalla noussut ahdasta käytävää ylös, kun hän äkkiä suureksi kummakseen huomasi olevansa ulkoilmassa. Käytävä, joka loivasti oli noussut maan pinnalle, päättyi Dundonald-Castlen raunioihin. Löytyi siis salainen yhdistys Uuden Aberfoylen ja sen kukkulan välillä, jonka korkeimmalla kohdalla vanha linna sijaitsi. Mahdotonta olisi ollut ulkoapäin löytää tämän kaivoskäytävän suun, niin tarkasti kivilohkaret ja pensaat sitä peittivät. Haaksirikkoon joutuneen laivan syistä kun toimitettiin tutkimusta, eivät asianomaiset sentähden olleet voineetkaan astua sinne alas.
Muutaman päivän kuluttua vei Harry James Starrin sinne, joka myöskin virkkoi:
"Tämä on varmasti muuttava taikauskoisten ajatukset alhaalla kaivoksessa. Hyvästi nyt haltiat, peikot ja tulinaiset".
"Herra Starr", virkkoi Harry, "minä en usko meillä olevan syytä tästä iloita. Ne, jotka ovat heidän sijassaan täällä, eivät suinkaan ole parempia, vaan voivat päinvastoin olla pahempia!"
"Olettepa oikeassa, Harry; mutta mitä meidän nyt on tehtävä? Ne olennot, jotka piilevät tuolla alhaalla kaivoksessa ovat epäilemättä tuon käytävän kautta yhteydessä ulkomaailman kanssa. Epäilemättä olivat ne juuri ne, jotka tuona myrskyisenä yönä houkuttelivat 'Motalan' karille, ja olisivat sen sitte muinaisten merirosvojen tavoin ryöstäneet, jos ei Jack Ryan ja hänen kumppaninsa olisi olleet siellä! Niinpä niin, nyt kaikki selviää. Tuossa on aukko, jonka kautta he tulivat ulos. Mutta asunevatko ne vielä tuolla alhaalla, jotka silloin olivat täällä?"