"Harry, minä olen valmis sinua seuraamaan", vastasi nuori tyttö.
K:lo 9 vei viimeinen iltajuna Nellin ja hänen matkakumppaninsa maan pinnalle. 20 minuuttia myöhemmin seisahti se pysäyspaikassa, jossa Uuden Aberfoylen sivurata yhdistyy Dumbarton-Stirlingin emärataan.
Jo oli pimeä ilta. Näköpiiristä keskitaivaalle kiiti vielä muutamia keveitä hattaroita korkeudessa, ilmaa raitistuttavan lounas-tuulen ajamina. Päivä oli ollut ihana. Yö varmaan oli käypä samanlaiseksi.
Kun he tulivat Stirlingiin, lähtivät he heti junasta junasillalle.
Heidän eteensä levisi korkeain puiden välissä kulkeva tie, joka vei
Forthin rannalle.
Ensimmäinen luonnon vaikutus, jonka nuori tyttö tunsi, oli raitis ja puhdas ilma, jota hän halukkaasti veti keuhkoihinsa.
"Hengitä vahvasti, Nell", sanoi James Starr, "hengitä tätä ilmaa, joka on täytetty kukkaisten elähyttävällä tuoksulla".
"Mitä nuo suuret savupilvet ovat, jotka näkyvät tuolla korkealla päämme yläpuolella?" kysyi Nell.
"Ne ovat pilviä", vastasi Harry, "ne ovat puoleksi tiivistyneitä höyryjä tahi huuruja, joita tuuli ajaa länteen päin".
"Ah", virkkoi Nell, "kuinka mielelläni soisin itseni viedyksi heidän äänettömään pyörteesensä! Ja mitä ovat nuo kiiltävät pilkut, jotka kimmeltävät pilvi-aukkojen välistä?"