"Astukaamme venheesen, ystäväni", sanoi James Starr. "Meidän täytyy kulkea ylös Arthur-Seatin kukkulalle ennen auringon nousua".
Venhe oli kiinnitetty erääsen paaluun virrassa. Eräs soutumies vahti sitä. Nell ja hänen seuralaisensa astuivat venheesen. Purjeet nostettiin ja nopeasti paisutteli niitä luodetuuli.
Mitä uusia vaikutuksia nuori tyttö taas tunsikaan! Hän oli joskus soudellut Uuden Aberfoylen järvissä, mutta vaikka Harry kuinkaki keveästi käytteli airoja, voi Nell helposti huomata, miten soutaja käytti voimiaan. Nyt Nell ensi kerran kulkea liiteli vedenpintaa myöten, samaten kuin ilmapallo kulkee ilmassa. Lahti oli tasainen kuin järvi. Puoleksi makaavassa asennossa venheen perässä liiteli Nell eteenpäin laineiden tuudittamana. Joskus tunkeutui kuun säteet aina Forthin pintaan asti; ja venhe näytti kulkevan halki hopeakankaan. Loiskuen lauloivat laineet venheen kupeilla. Voi, kuinka kaikki oli ihanaa!
Mutta nyt painuivat Nellin silmät vastustamattomasti umpeen. Hän vaipui jonkinlaiseen huumeesen. Hänen päänsä vaipui Harryn rintaa vasten ja hän nukkui syvään uneen.
Harry tahtoi herättää häntä, ett'ei häneltä jäisi mitään näkemättä tuon kauniin yön ihanuuksista.
"Anna hänen nukkua, poikaseni", sanoi insinööri hänelle. "Parin tunnin lepo vahvistaa häntä paremmin kestämään päivän vaikutusta".
K:lo 2 aamulla tuli venhe rantaan Granton-sillan luona. Silloin heräsi
Nell.
"Olenko nukkunut?" kysyi hän.
"Et lapseni", vastasi James Starr. "Sinä vaan näit unta, että nukuit".
Yö oli silloin erittäin valoisa. Kuu, joka oli kulkenut puolitiehen taivaanrannalta keskitaivaalle, valaisi säteillään joka paikkaa taivaalla.