"Nell", virkkoi Harry äänellä, jonka liikutusta hän turhaan koetti tukehuttaa, "tahdotko, että pyhä side iäksi päiviksi yhdistää meidät Jumalan ja ihmisten edessä? Tahdotko ruveta minun vaimokseni?"
"Sen tahdon, Harry", vastasi Nell katsoen häneen viattomilla, kirkkailla silmillään, "sen tahdon, jos uskot, että minä voin olla sinulle kylliksi…"
Nell ei ollut päättänyt tätä lausetta, joka sisälsi Harryn koko tulevaisuuden, ennenkuin käsittämätön tapaus hänet keskeytti.
Vaikka "Rob Roy" vielä oli hyvän matkaa rannasta, sai se äkkiä aika täräyksen. Köli kävi kiinni pohjaan, eikä kone voinut saada laivaa karilta.
Tämä tuli siitä, että Katrine-järven itäosa melkein yht'äkkiä oli tyhjentynyt, ikäänkuin jos mahdottoman suuri aukko olisi auennut sen pohjaan. Muutamien silmänräpäyksien kuluessa oli järvi siinä kuivunut, niinkuin merenranta kovan luoteen aikana. Melkein kaikki sen vesi oli kadonnut maan sisään.
"Ystäväni", huudahti James Starr, ikäänkuin äkkiä käsittäen tämän tapahtuman syyn, "Jumala suojelkoon Uutta Aberfoylea!"
Yhdeksästoista Luku.
Viimeinen uhkaus.
Töitä Uudessa Aberfoylessa jatkettiin sinä päivänä entiseen tapaansa.
Kaukaa kuului hiilikerroksessa tapahtuvia dynamiittiporauksia.
Simo Ford ja Madge olivat päivällisen jälkeen istuutuneet pihalle tupansa edustalle. Vanha kaivosmestari oli tavallisella ruokalevollaan. Hän poltti piippuaan, joka oli täytetty oivallisella ranskan tupakalla. Kun aviopuolisot vaihtoivat jonkun sanan keskenään, koski puhe aina Nelliä, heidän poikaansa, James Starria, matkaa maan pinnalle. Missä he nyt lienevät? Mitähän he toimittanevat? Kuinka he voivatkaan niin kauan viipyä hiilikaivoksesta poissa?