Kymmenen minuutin kuluttua jättivät vihdoin James Starr ja Harry suuren käytävän.
Nuori kaivostyömies ja insinööri olivat tulleet valoisempaan paikkaan kaivoksessa, jos siksi sopii sanoa suurta pimeää onteloa. Se ei kuitenkaan ollut varsin valoton. Muutama valonsäde tunki siihen korkeammalla olevan, nykyään hylätyn, aukon suun kautta. Sitä tietä oli Dochartin kaivoksen ilmanvaihdos johdettu. Vähemmän tiheytensä tähden vetäytyi lämmin ilma kaivoksen sisästä Jarowin aukkoa kohden.
Vähän ilmaa ja valoa tunki siis samalla paksun liuskakerroksen läpi aina tänne alas asti.
Täällä oli Simo Ford perheineen asunut kymmenen vuotta. Se oli maan alainen asunto, koverrettu liuskakivikerrokseen, samalla paikalla, jossa ennen olivat työssä nuo suunnattoman suuret koneet, jotka toimittivat Dochartin kaivoksen koneelliset työt.
Semmoinen oli vanhan päällysmiehen asunto, jota hän jonkunlaisella ylpeydellä kutsui huvilakseen. Varakkaisuutensa nojalla, jonka hän oli hankkinut itselleen uutteralla työllään koko pitkänä elinaikanansa, olisi Simo Ford voinut elää Jumalan ihanan taivaan alla, viheriöiden puiden keskellä, missä paikassa hyvänsä maassa; mutta hän ja hänen perheensä olivat mieluummin pysyneet kaivoksessa, missä he tunsivat olevansa onnelliset, heillä kun oli samanlaiset taipumukset ja samat mielipiteet. Niin, he tosiaankin viihtyivät hyvin huvilassaan, 1,500 jalkaa Skotlannin maanpinnan alla. Muun muassa oli heillä sekin etu, ett'ei siellä tarvinnut pelätä veronottajia … ne eivät koskaan tohtineet tulla alas huvilan asujanten luo.
Tähän aikaan oli Simo Ford vielä hyvissä voimissa, vaikka olikin täyttänyt 65 vuotta. Roteva, voimakas ja vahva ruumiin rakennukseltaan, oli hän erinomaisempia sawneyia [Sawney merkitsee skotlantilaisia, samaten kuin John Bull englantilaista ja Paddy irlantilaista.] koko maakunnassa, josta kuitenki niin monta uljasta miestä oli lähtenyt ylänkömaan rykmentteihin.
Simo Ford oli syntyisin vanhasta kaivostyömiessuvusta, ja hänen sukutaulunsa ulottui aina siihen aikaan asti, jolloin Skotlannin kivihiilikerroksissa ensin ruvettiin työskentelemään.
Rupeamatta muinaistieteellisiin tutkimuksiin siitä, olivatko kreikkalaiset ja roomalaiset kivihiiltä käyttäneet, taikka olivatko kiinalaiset kauan ennen kristittyin ajanlaskua hiilikaivoksissa työskennelleet, tai siitä onko tosiaankin tuo maatunut polttoaine saanut ranskalaisen nimensä houillière kengittäjä Houillos'in mukaan, joka eli Belgiassa kahdennellatoista vuosisadalla, voidaan kuitenki vakuuttaa, että Suurenbritannian kivihiilialueissa ensiksi säännöllisesti on työskennelty. Jo yhdennellätoista vuosisadalla jakoi Wilhelm Walloittaja asekumppaniensa kesken tulot Newcastlen kivihiilialueesta. Kolmannellatoista vuosisadalla antoi Henrik III luvan "merihiilen" nostamiseen. Saman vuosisadan loppupuolella mainitaan kivihiilikerrokset Skotlannissa ja Walesissa.
Siihen aikaan Simo Fordin esi-isät jo tunkeutuivat Kaledonian maan sisustaan, jäädäkseen sinne isästä poikaan, monen moneksi sukupolveksi. Ne olivat vaan yksinkertaisia työmiehiä. He ahkeroitsivat, kuin olisivat olleet kuritusvankeja, kallisarvoisen polttoaineen nostamisessa. Luullaanpa vielä hiilikaivostyömiesten, samaten kuin työmiesten senaikuisissa suolakaivoksissa, olleen todellisia orjia. Kahdeksannellatoista vuosisadalla oli tämä ajatus niin yleisesti juurtunut Skotlannissa, että pretendentin sodan aikana pelättiin 20,000 kaivostyömiehen Newcastlessa, aseet kädessä, ryhtyvän vaatimaan itselleen vapautta — jota he luulivat kaipaavansa.
Olipa kuinka tahansa, Simo Ford oli ylpeä siitä, että kuului suureen skotlantilaiseen kaivostyömies-perheesen. Hän teki ahkerasti työtä, missä esi-isänsä ennen olivat käyttäneet kuokkaa, murtovasaraa ja muita kaivostyökaluja. Kolmekymmentä vuotta oli hän ollut päällysmiehenä Dochartin kaivoksessa, tärkein kaivos Aberfoylen kivihiilialalla. Hän oli kiihkeästi mieltynyt ammattiinsa. Monena vuotena hoiti hän tehtäväänsä suurimmalla innolla. Hänen ainoa huolensa oli hiilikerrosten vähentyminen ja pelätty aika, jolloin ne olisivat lopen tyhjät.