Harry, jota yhtä vähän ylenluonnollinen kuin luonnollinenki tapaus saattoi peljästyttää, oli silloin kiiruhtanut kulkuaan, nähdäksensä, mikä oli syy tuohon salaperäiseen ääneen.
Käytävä oli tyhjä. Kun nuori kaivostyömies lamppunsa valossa tarkasteli seinää, ei hän siinä huomannut pienintäkään kuokan jälkeä. Hän ihmetteli silloin itsekseen ja ajatteli, että hän oli kuulon hairahduksen vallassa, jonkun kummallisen kaiun pettämä.
Toisinaan oli hän taas, kun yht'äkkiä käänsi lamppunsa valon johonkin syvennykseen seinässä, huomaavinaan varjon kulkevan sivutse. Hän oli syöksynyt eteenpäin… Vaan ei mitään näkynyt, ei silloinkaan kun ei mitään pääsypaikkaa ollut, josta ihmis-olennon olisi sopinut paeta.
Käydessään kaivoksen länsiosassa oli Harry pari kertaa kuukauden kuluessa kuullut kaukaista kuminaa, ikäänkuin jos joku kaivostyömies olisi sytyttänyt dynamiittipatronan.
Viimeksi oli hän huolellisesti tarkastettuaan huomannut, että eräs pylväs oli halaistu poraamisella.
Lamppunsa valossa tutki Harry tarkoin seinää, jota vasten poraaminen oli tehty. Siinä ei ollut ainoastaan kivisoraa, vaan myöskin liuskapalasia, jotka näin syvällä olivat tunkeuneet kivihiilikerrokseen. Oliko poraamisen tarkoitus ollut etsiä ja löytää jotain uutta kivihiilijuonta? Vai tahdottiinko ainoastaan saada tämä osa kaivosta kukistumaan? Näin kyseli Harry itseltään, ja kun hän kertoi tapauksen isälleen, ei vanha kaivosmestarikaan voinut siihen tyydyttävää vastausta keksiä.
"Sehän on hyvin kummallista!" toisteli Harry usein. "Näyttää aivan mahdottomalle, että joku tuntematon olento olisi tunkeutunut tänne, ja kuitenkin täytyy välttämättömästi olla niin! Etsisiköhän joku muukin hiilikerrosta, jossa voisi työskennellä? Eikö hän pikemmin tahdo turmella mitä Aberfoylen kaivoksissa vielä on jäljellä? Mutta minkätähden? Minun täytyy saada se selville, vaikka henkenikin menettäisin!"
Neljätoista päivää sitä ennen kun Harry Ford oli vienyt insinöörin tuon sokkeloisen Dochartin kaivoksen läpi, oli hän ollut saavuttamaisillaan tutkimistensa päämäärän.
Hän kulki kaivoksen lounaisosassa kunnon sauva käydessään.
Äkkiä näytti hänestä kuin olisi tuli sammutettu muuan sata jalkaa hänestä, kaidan käytävän pohjukassa. Hän kiiruhti luultua valoa kohti.