Kaikissa hiilikaivoksissa ei ole tuota ilkeää kaasua. Siellä, joissa sitä ei löydy on lupa käyttää tavallista lamppua, niinkuin esim. Thiersin kaivoksessa Anzinissa. Mutta kuin kivihiilikerros on paksu, sisältää se osaksi haihtuvia aineita ja kaasu voi silloin suurin määrin tunkeutua ulos. Varolamppu ainoastaan on niin varustettu, että se voi estää räjähdykset, sitä kauheammat, kun ne kaivostyömiehet, joita ei kaasupurkaus olekaan kohdannut, ovat tukehtumisen vaarassa käytävissä, jotka ovat täynnä vaarallista räjähdysten jälkeen syntyvää kaasua, nimitt. hiilivetyä.
Heidän kulkiessaan kertoi Simo Ford insinöörille, miten hän vihdoin oli tullut toiveittensa perille; miten hän oli tullut tietämään, että kaasupurkaus tapahtui viimeisen käytävän pohjukassa kaivoksen läntisessä osassa; miten hän liuskalevyjen päässä oli saanut syntymään muutamia pienempiä räjähdyksiä, tahi oikeammin sytytyksiä, jotka varmasti osoittivat mitä lajia vähin erin, mutta kuitenki yhtä mittaa, esiin tunkeuva kaasu oli.
Tunnin kuluttua senjälkeen, kuin James Starr ja hänen seuralaisensa olivat lähteneet asunnosta, olivat he kulkeneet 2/3 suom. penink. Toivon elähyttämänä, oli insinööri astunut eteenpäin ajattelematta tien pituutta. Hän ajatteli kaikkea, mitä vanha kaivosmestari oli kertonut. Hän punnitsi niitä syitä, joilla Simo oli puolustanut päätelmiänsä. Insinöörikin uskoi, niinkuin hän, että tuo yhtämittainen hiilihappoisen vetykaasun purkauminen todisti tuntemattoman hiilikerroksen olemista. Jos se olisi ollut ainoastaan kaasulla täytetty syvänne, jommoisia toisinaan tapaa liuskalevyjen välissä, olisi se pian tyhjentynyt ja ilmiö lakannut. Mutta niinpä ei ollutkaan. Simo Fordin hiilivetykaasua purkautui yhtämittaa, niinkuin Simo Ford oli sanonut, ja siitä voi päättää suuremman hiilialan vielä löytyvän. Dochartin kaivoksen rikkaudet eivät siis vielä olleetkaan loppuneet. Mutta oliko tässä kerros, jonka tulos olisi ainoastaan vähäinen, tahi kerros, joka täytti avaran alan? Sepä juuri olikin kysymys.
Harry, joka kulki isänsä ja insinöörin edellä, seisahtui.
"No niin, nyt olemme perillä!" huudahti vanha kaivosmestari. "Jumalan kiitos että olette mukanamme, hra James, nyt saamme tietää…"
Vanhan kaivosmestarin ääni värähteli hiukan.
"Tyyntykää, kunnon Simo", sanoi insinööri. "Minä olen liikutettu niinkuin tekin, mutta me emme saa aikaa hukata".
Äärimmäinen käytävä oli siinä pimeän luolan tahi kellarin tapainen. Siihen oli tehty aukko, jonka kautta käytävä oli välittömässä yhteydessä Stirlingin kreivikunnan pinnan kanssa.
James Starr oli suuresti kiihkoissaan ja tarkasteli tuntijan silmällä paikkaa, jossa he olivat.
Luolan peräseinässä näkyi vielä kuokan jälkiä ja patruuni-reikiä, joilla työn loppupuolella oli porattu vuorta. Liuska-aine oli siinä varsin kovaa, ja siinä ei ollut tarvittu täyttää kerrosten väliä, koska työt tähän loppuivat. Siinä olivatkin hiilikerrokset loppuneet liuskakivien ja tertiari-aikakauden hietakivien välissä. Siinä juuri oli otettu viimeinen kappale Dochartin kaivoksen maatunutta polttoainetta.