"Herra James", sanoi Simo Ford ja nosti kuokkansa, "tästä meidän tulee koetella, sillä juuri tämän seinän takana on syvemmällä tai matalammalla uusi kerros varmasti tavattava".
"Ja tästäkö kivestä olette huomanneet kaasupurkausta?" kysyi James
Starr.
"Juuri tästä, hra James", vastasi Simo Ford "ja minä olen voinut sytyttää sitä ainoastaan kulettamalla lamppuni aivan liuskalevyjen reunoja myöten. Harry on myös koetellut niinkuin minäkin".
"Kuinka korkealla?" kysyi James Starr.
"Kymmenen jalkaa maasta", sanoi Harry.
James Starr oli istuutunut ulkonevalle kallio-lohkareelle. Olisi voinut luulla hänen ruvenneen epäilemään kaivostyömiesten puhetta, sitte kuin oli hengittänyt luolan ilmaa, vaikka he olivat niin varmat.
Tuo hiilihappoinen vetykaasu ei ole, näet, aivan hajuton, ja insinööriä oli heti kummastuttanut, ett'ei hän tuntenut räjähtävän kaasun hajua, vaikka hänellä oli erittäin tarkka hajuaistin. Jos sitä kaasua todella täällä löytyi ilmaan sekaantuneena, oli sitä hyvin vähän. Ei siis tarvinnut pelätä mitään räjähdystä, ja ilman vähintäkään vaaraa voitiin yrittää koetusta avaamalla varolamppu, niinkuin vanha kaivosmestari jo ennenkin oli koettanut.
Se joka siis tällä hetkellä teki James Starrin mielen levottomaksi, ei suinkaan ollut pelko kaasun paljoudesta ja siitä syntyvä vaara, vaan kaasun vähyys häntä huolestutti, ja pelko ett'ei kaasua kentiesi löytyisi ollenkaan.
"Ovatko he erehtyneet?" jupisi hän. "Eivät, nuo miehet kyllä ymmärtävät sen seikan! Mutta kuitenki!…"
Hän odotti siis hiukan levottomasti, että Simo Fordin kertoma ilmiö toimitettaisiin hänen nähden. Mutta näyttipä sille, kuin Harrykin olisi kaivannut kaasua ilmoittavaa hajua, jota hän ennen oli huomannut, sillä hän puhui alhaisella, murtuneella äänellä: