Heikko pamaus kuului, ja pieni punainen, sinireunuksinen liekki liikkui nopeasti seinällä, kuin virvanäky.
Harry hypähti heti maahan ja vanha kaivosmestari ei voinut pidättää tuntuvaa iloaan, vaan tarttui insinöörin käsiin ja huusi:
"Eläköön! eläköön! eläköön! Kaasu palaa, hra James! Siellä täytyy siis löytyä kivihiiltä!"
Kahdeksas Luku.
Dynamiitti-laukaus.
Vanha kaivosmestari oli puhunut oikein; kallisarvoisen, maatuneen polttoaine-kerroksen olemista ei käynyt epäileminenkään. Kuinka paljon ja minkälaista se oli? Se saatiin vasta myöhemmin selville.
Tähän päätökseen oli insinöörikin nyt tullut.
"Niin", sanoi hän itsekseen, "tuon seinän takana löytyy kivihiilikerros, jota emme voineet tutkimisillamme saavuttaa! Se oli ikävää, koska kaikki työkalut jo kymmenen vuotta sitte hyljättyyn kaivokseen nyt täytyy hankkia uudestaan! Mutta se ei tee mitään. Me olemme löytäneet suonen, joka jo luultiin loppuun tyhjennetyksi ja tällä kertaa seuraamme sitä loppuun asti!"
"No, hra James", kysyi Simo Ford, "mitä ajattelette löydöstämme? Teinkö väärin vaivaamalla teitä tänne tulemaan? Kadutteko nykyistä käyntiänne Dochartin kaivoksessa?"
"En, en, vanha kumppani!" vastasi James Starr. "Me emme ole turhaan kuluttaneet aikaamme, mutta me tekisimme sen, jos emme heti palaja asuntoosi. Me tulemme tänne jälleen huomenna. Me poraamme tämän seinän dynamiitilla. Me saatamme uuden hiilikerroksen näkyviin ja jos huolellisten tutkimusten kautta näemme sen olevan jostakin arvosta, perustan minä Uuden Aberfoylen Yhtiön, johon entiset osakeomistajat tietysti mielellään tulevat. Ennen kolmen kuukauden kuluttua viedään ensimmäiset vaunulastit hiiltä kaivoksesta."