"Anna ilman puhdistua ensin", sanoi hän.
"Niin, varo itseäsi vahingollisista höyryistä!" sanoi Simo Ford.
Neljännestuntia kului levottomassa odotuksessa. Salon päässä rippuva avonainen lyhty vietiin sitte luolaan, ja se paloi siellä muuttamatta vähintäkään valoansa.
"Eteenpäin siis, Harry", sanoi James Starr, "me seuraamme sinua!"
Dynamiitin kautta saatu aukko oli niin suuri, että ihminen hyvin sopi siitä kulkemaan.
Harry meni arvelematta, lyhty kädessä, sisään ja katosi pimeyteen.
James Starr, Simo Ford ja Madge odottivat liikkumattomina.
Minuutti, joka heistä tuntui äärettömän pitkälle, kului. Harrya ei kuulunut. James Starr meni seinässä olevan aukeaman luo, mutta ei nähnyt edes lyhdyn valoa, jonka piti valaista luolan sisustaa.
Oliko maa äkkiä vajonnut Harryn jalkojen alta? Oliko nuori kaivostyömies pudonnut, johonkin syvyyteen? Eikö hänen äänensä enää voinut kuulua toisten korviin asti?
Vanha kaivosmestari ei huolinut mistään varoituksista, vaan lähti vuorostaan aukeamaan, kun samassa, aluksi heikko valo alkoi kuumottaa, joka vähitellen näkyi yhä selvemmin ja kuultiinpa jo Harryn huutavan.