"Meidän lamppumme palaa vielä kaksitoista tuntia, herra Starr", sanoi
Harry.
"Hyvä, seisahtukaamme kuitenkin", pitkitti James Starr. "Minun täytyy tunnustaa, että jalkani tarvitsevatkin lepoa. Ja te Madge, ettekö ole väsynyt näin pitkän astumisen jälkeen?"
"Empä kovinkaan, hra Starr", vastasi tuo vahva Skotlannitar. "Meillä oli tapana kulkea ja tehdä työtä päivät pääksytysten vanhassa Aberfoylessa".
"Niinpä kyllä", lisäsi Simo Ford. "Madge voi hyvin kulkea kymmenkertaisesti, jos niin tarvittaisiin! Mutta, hra James, minä uskon, että teille antamani tiedot ovat jonkin arvoiset? Koettakaapas vastustaa, hra James, jos uskallatte!"
"Oi, vanha kumppani, pitkiin aikoihin en ole tuntenut niin suurta iloa kuin nyt!" vastasi insinööri. "Se vähäinen osa tuota suurta hiilialaa, jonka olemme nähneet, osoittaa, että se ulottuu kauas ainakin pituudeltaan".
"Levyyttä ja syvyyttä sillä myöskin on, hra James!" huomautti Simo Ford.
"Sen saapi tulevaisuus näyttää".
"Minä takaan sen! Luottakaa minun vaistooni. Se ei ole koskaan minua pettänyt".
"Minä tahdon uskoa teitä, Simo", vastasi insinööri hymyillen. "Sen minkä voin päättää näin pintapuolisesta tutkimisesta, on meillä tässä ala, jossa voidaan työskennellä vuosisatoja".
"Vuosisatoja!" toisti Simo Ford. "Sen kyllä uskon, hra James. Tuhat vuotta ja enemmänkin saattaa kulua, ennenkuin viimeinen hiilikappale otetaan uudesta kaivoksestamme!"