Harry astui ojennetuin käsin ja vakavin askelin eteenpäin, kulkien toisesta käytävän seinästä toiseen. Missä vaan syvennyksen tahi sivukäytävän huomasi, tunnusteli hän käsillään, ett'ei sinne poikettaisi oli sitte syvennys pieni tai käytävä ahdas, ja pysyi sentähden yhä oikealla tiellä.
Pimeässä, johon silmät eivät voineet tottua, sentähden että se oli läpitunkematoin, kulkivat he näin kaksi tuntia.
Arviolta laskien kuluneen ajan ja muistaen, että matka ei juuri voinut edistyä joutuisasti, arvelivat he kohta lähenevänsä aukkoa.
Harry pysähtyikin melkein samassa.
"Olemmeko saapuneet käytävän päähän?" kysyi Simo Ford.
"Olemme", vastasi nuori kaivostyömies.
"No, totta kai löydät aukon, joka yhdistää Uuden Aberfoylen Dochartin kaivokseen?"
"En", vastasi Harry, jonka levottomasti tunnustelevat kädet tapasivat ainoastaan seinän pinnan.
Vanha kaivosmestari astui muutaman askeleen eteenpäin ja löi itse liuska vuorta.
Hän huudahti äkisti.