Olivatko he astuessaan kulkeneet väärään, vai oliko joku äskettäin sulkenut aukon, jonka he sitä ennen dynamiitilla olivat itselleen aukaisseet.
James Starr ja nuo muut olivat salvatut Uuteen Aberfoyleen.
Yhdestoista Luku.
Tulinaiset.
Kahdeksan päivää näitten tapausten jälkeen olivat James Starrin ystävät hyvin levottomat. Insinööri oli kadonnut, eikä kukaan tiennyt syytä siihen. Tiedustellessa hänen palvelijaltaan saatiin selville, että hän Granton sillan luona oli astunut laivaan ja "Walesin Prinssin" kapteeni tiesi kertoa, että hän Stirlingissä oli noussut maalle. Mutta siitä hetkestä ei enää jälkeäkään James Starrista. Simo Ford oli kirjeessään käskenyt häntä pitämään asiaa salaisuutena, eikä hän ollut kellenkään puhunut matkastaan Aberfoylen hiilikaivoksiin.
Edinburgissa tuskin muusta puhuttiinkaan kuin insinöörin kummallisesta häviämisestä. Sir Elphinston, the Royal Institutionin esimies, näytti virkakumppaneilleen sen kirjeen, jonka James Starr oli hänelle lähettänyt, ja jossa hän pyysi anteeksi, ett'ei voinut olla läsnä seuran tulevassa kokouksessa. Kaksi tahi kolme muuta henkilöä näyttivät myös samankaltaisia kirjeitä. Mutta jos nuo kirjeet osoittivatkin, että James Starr oli lähtenyt Edinburgista — joka muutoinkin tiedettiin —, eivät ne kuitenkaan sanoneet, minne hän oli joutunut. Mutta sellaisen miehen kummallinen poissa olo, kuin Starr, jolla oli niin säännölliset tavat, ihmetytti ensin ja kun sitä yhä jatkui, vaikutti se viimein levottomuutta.
Ei yksikään insinöörin ystävistä olisi tullut ajatelleeksikaan hänen lähteneen Aberfoylen kaivoksiin. Tiedettiin, näet, ett'ei hän mielellään tahtonut nähdä entistä työpaikkaansa ja vaikutus-alaansa. Hän ei ollut milloinkaan siellä käynyt siitä päivin kuin viimeinen hiilitynnyri oli nostettu maanpinnalle. Mutta kun hän oli jättänyt laivan Stirlingin maalle-nousupaikasta, tiedusteltiin ja kuulusteltiin niiltä tienoin.
Tiedustelemisista ei kuitenkaan asia sen enempää selvinnyt. Ei kukaan muistanut nähneensä insinööriä niillä tienoin. Jack Ryan, joka oli tavannut hänet Harryn seurassa Jarowin aukossa, olisi voinut tyydyttää yleistä uteliaisuutta. Mutta tuo iloinen nuori mies työskenteli, niinkuin lukija jo tietää, Melrosen maatilalla, seitsemän peninkulman päässä Renfrewin kreivikunnan lounais-osassa, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, että oltiin levottomat James Starrin häviämisen tähden. Kahdeksan päivää käyntinsä jälkeen kaivos-asunnossa olisi Jack Ryan siis jatkanut iloista lauluaan Irvinen juhlallisuuksissa, — jos ei hänelläkin olisi ollut syytä suureen levottomuuteen, niinkuin kohta saamme nähdä.
James Starr oli liian arvokas ja kunniassa pidetty mies, ei ainoastaan pääkaupungissa, vaan koko Skotlannissa, että jotakin, mikä häntä koski, olisi voinut tapahtua huomaamatta. Lordi-tuomari, maistraatin etevin jäsen Edinburgissa, neuvosmiehet, joista useammat olivat insinöörin ystäviä, toimittivat tiedustelemisia ympäristössä. Poliisimiehiä lähetettiin ylt'ympäri, vaan kaikki yhtä huonolla menestyksellä.
Viimein täytyi panna ilmoitus Yhdistettyin Kuningaskuntain enimmin levinneihin sanomalehtiin insinööri James Starrista, ynnä kertomus hänen ulkomuodostaan ja päivän ilmoitus, jolloin hän lähti Edinburgista, jonka jälkeen ei ollut muuta tehtävää kuin odottaa. Mutta levottomuus ja huoli oli suuri. Englannin oppinut maailma luuli jo yhden etevimpiä jäseniänsä kadonneen jäljettömiin.