Samaan aikaan kun James Starr tuotti niin paljon levottomuutta, kaivattiin Harryakin yhtä maltittomasti. Vanhan kaivosmestarin poika ei kuitenkaan tuota suurta yleisöä huolestuttanut, ainoastaan ystävässänsä, Jack Ryanissa, hän herätti levottomuutta ja häiritsi hänen iloisesta mielestänsä.
Lukija muistanee, miten heidän tavatessaan toisensa Jarowin aukossa Jack Ryan kutsui Harrya kahdeksan päivää myöhemmin Irvinen juhlaan. Hän oli saanut Harryltä varman lupauksen, että hän saapuisi tähän tilaisuuteen. Jack Ryan tiesi ystävänsä pitävän sanansa: hän oli useasti tullut siitä vakuutetuksi. Sana ja teko oli sama hänen mielestänsä.
Irvinen juhlassa ei muuten mitään puuttunut, ei laulua eikä tanssia eikä muita huvituksia, sanalla sanoen, ei mitään puuttunut — paitsi kenties Harry Ford.
Jack Ryan oli ensiksi suuttunut itseensä, sentähden, että ystävänsä poissa olo niin suuresti vaikutti hänen mieleensä. Häneltä katosi muistikin yht'äkkiä laulaessaan erästä laulua, ja ensikerran eläessään hämmentyi hän tanssiessaan, jossa hän aina tavallisesti sai suuria mieltymyksen osoituksia osakseen.
Jack Ryan ei vielä tiennyt mitään James Starria koskevista sanomalehtien ilmoituksista. Tuo rehellinen nuori mies ajatteli ainoastaan, miksi Harry ei ollut juhlaan saapunut, ja sanoi itsekseen, että ainoastaan joku erittäin tärkeä tapaus saattoi hänet lupaustansa rikkomaan. Jack Ryan aikoikin, seuraavana päivänä Irvine-juhlan jälkeen ostaa piletti Glasgowradalle, lähteäksensä Dochartin kaivokseen, ja sen hän olisi tehnytkin — jos ei eräs sattumus, joka milt'ei vei hengen häneltä, olisi estänyt hänen tuumiaan.
Katsokaa tässä mitä tapahtui. Yöllä vasten 12 päivää joulukuuta sattui, näetten, seuraava tapaus. Asia näytti todellakin todeksi todistavan kaikki ylenluonnolliset tapaukset ja puolustavan niiden uskojia, joita ei suinkaan ollut vähäinen joukko Melrosen tilalla.
Irvine, pieni rautakaupunki Renfrewin kreivikunnassa, jossa on noin 7,000 asukasta, on rakennettu Skotlannin rannikolla olevan poukaman rannalle, lähellä Clydelahden suuta. Sen satamaan, joka on joksenkin hyvin suojeltu aavan meren tuulilta, on rakennettu suurempi valotorni, joka valaisee matalikot, ett'ei mitään varovainen merimies voi niistä erehtyä. Haaksirikot ovatkin hyvin harvinaisia sillä osalla rannikkoa.
Kun jollakin kaupungilla on historiallinen muinaisuus, jos se on kuinkakin pieni, kun sen linnan omistajana kerran on ollut Robert Stuart, on sillä myöskin raunionsa.
Mutta Skotlannissa ovat kaikki rauniot haltiain asuntoja. Ainakin on se yleinen usko sekä ylänkö- että alankomaassa.
Vanhimmat ja pahimpaan huutoon tulleet rauniot sillä rannikolla oli juuri ne, jotka vielä olivat jäljellä Robert Stuartin vanhasta Dundonald-Castle linnasta.