Tämän kertomuksen aikana oli Dundonald kaikkien tienoossa oleskelevien peikkojen pesäpaikka mutta ei ketään ihmistä siinä asunut. Harvoin mentiin sinne, jossa se seisoi merenrannalla olevalla korkealla kalliolla, vähän matkaa kaupunkista. Saattoipa joskus tapahtua, että joku matkustavainen halusi nähdä noita historiallisia jäännöksiä, mutta silloin sai hän aina mennä sinne yksin. Irvinen asukkaista ei olisi yksikään mistään hinnasta häntä sinne opastanut, ja rahvaassa kulki erittäin puheita Tulinaisista, jotka muka oleskelivat vanhassa linnassa.
Enin taikauskoiset vakuuttivat omin silmin nähneensä sellaisia mielikuvituksen tuomia. Niiden joukossa oli tietysti Jack Ryan.
Asian todellinen laita oli kuitenkin, että pitkiä tuliliekkiä näkyi silloin tällöin, joskus puoleksi hajonneella muurilla, toisinaan taas Dundonald-Castlen korkeimman tornin huipulla.
Oliko noilla liekeillä ihmismuoto, niinkuin sanottiin? Vai syyttäkö heitä nimitettiin "Tulinaisiksi", jonka nimen ranta-asukkaat olivat heille antaneet? Ne olivat selvästi ainoastaan herkkäuskoisten, ylenkiihoitettujen aivojen luomia, ja tiede olisi voinut luonnollisesti selittää ilmiöt.
Kuitenkin koko tienoossa kerrottiin varmana asiana että Tulinaiset usein kävivät vanhan linnan raunioilla ja etenkin pimeinä öinä tanssivat outoja tanssiaan. Vaikka Jack Ryan olikin rohkea ja uskalias, ei hän kuitenkaan olisi tohtinut säkkipillillään säestää heidän tanssiaan.
"Vanha Ahti on heille kyllin hyvä!" sanoi hän. "Eikä hän tarvitse minua helvetillisen soittokuntansa täytteeksi!"
Niinkuin helposti voi käsittää olivat nämä jutut tavallisimpia puheaineita iltasilla. Jack Ryanilla olikin koko varasto kertomuksia Tulinaisista, eikä hän koskaan hämmentynyt, kun hän niistä kertoi.
Irvine juhlan viimeisenäkään iltana, jolloin alea, brandya ja whiskyä runsain määrin nautittiin, ei Jack Ryan unhottanut mieliainettaan, kertomuksiaan, joita hän lasketteli kuuntelijainsa suureksi huviksi ja ehkäpä kauhuksikin.
Ilta vietettiin Melrosen maatilan suuressa luuvassa. Kirkkaana paloi valkea rautaisella kolmijalalla, joka oli asetettu keskelle kuulija-joukkoa.
Ulkona oli varsin huono ilma. Tiheä utu peitti lakkipäälaineet, joita kova tuuli ajoi aavalta mereltä. Pilkkosen pimeä yö, ei ainoatakaan valon kohtaa pilvien välissä, maa, taivas ja meri kaikki katosivat synkkään pimeyteen; vaikea olisi ollut liikkua Irvine lahdella jos joku laiva olisi tohtinut tulla sinne, kun tuuli oli maalle päin.