Irvinen pienessä satamassa ei juuri ollut suurta liikettä — ainakaan ei suurempia laivoja sinne tullut. Vähän pohjoisempana vasta kauppalaivat, joita purjeet tai höyry viepi eteenpäin, pyrkivät maalle, kun aikovat Clydelahteen.
Mutta sinä iltana huomasivat ihmeekseen muutamat kalastajat, jotka olivat viipyneet myöhempään rannalla, laivan, joka kulki kohti maata. Jos päivä äkkiä olisi valennut, olisivat he enemmän kauhistuen kuin ihmetellen nähneet, miten laiva täysin purjein kulki myötätuuleen. Jos se poikkeisi kulkuväylästä, ei sille löytyisi mitään pelastusta kallioisella rannikolla. Kuinka voisikaan tuo varomatoin laiva suoriutua pulastaan, jos se yhä omapäisesti lähenisi rantaa?
Iltakokous oli päättyvä, kun Jack Ryan vielä kertoisi viimeisen kertomuksensa. Hänen kuulijansa, jotka juuri olivat keskellä kummitusmaailmaa, olivat sillä mielellä, joka on erittäin sopiva ylenluonnollisten tapausten toimittamiseen.
Äkkiä kuului huuto ulkoa.
Jack Ryan keskeytti heti kertomuksensa ja kaikki lähtivät ulos luuvasta.
Yö oli pimeä. Sade ja tuulispäät viuhuivat rannikolla.
Kaksi tai kolme kalastajaa, jotka seisoivat hajasäärin kallion suojassa voidaksensa paremmin pystyssä pysyä ankarassa tuulessa, huusivat kohti kurkkuaan.
Jack Ryan ja hänen kumppaninsa kiiruhtivat heidän luokseen.
Huuto ei ollutkaan aiottu maatilan väelle, vaan laivaväelle, joka tietämättään kulki kohti turmiotaan.
Tumma esine nähtiinkin muutaman luomaköyden pituudella maasta.